Kärjen
alkutalvea, Kuuminainen, Pori, 2.12.2007
Porin rallin jälkeisenä
aamupäivänä reippaasti Kuminaisten
kärkeä kiertämään. Rannat
ja lahdet jäätyneet viikon pakkasissa.
Meressä oli paikoin jo lähes 10cm vahvaa
jäätä. Kohta ne ensimmäiset
pilkkijät... Lintupuolella hiljaista; molempia joutsenlajeja,
telkkiä, isokoskeloita. yksinäinen mustarastas
sekä parhaana kaksi uivelokoirasta (eilisessä
rallissa ässä - yksi Makholmassa).

Pohjoisranta jo jäässä. Meri kuitenkin hyvin
avoinna.

Kärjen lahdissa melko vahvoja lauttoja.
Päivällä pieni pilkahdus auringosta kaukana
läntisellä taivaalla.

Jäillä ensimmäiset kulkijat. Ei kuitenkaan
tällä kertaa pilkkijöitä.

Ja uusi kaffepaikkatesti.
+
Rauhallinen sijainti
+ Upea
merellinen sijainti
- Erittäin pitkä matka autolle
- Sade- ja
tuulisuoja puuttuu
- Huonot
istuinpaikat
- Paikoin liukumiinoja

Viasvedenlahden puolella hieman enemmän
jäätä. Rakkolevän ja ruohikon
värit hivelevät silmää.
Kommentoi
2.12.2007
Kuuminainen, Pori, Finland
Copyright, 2007
Antti J. Lind