Tukossa on,
länsisaaristo, Luvia, 25.2.2013
Weblokit
Ei
niinkään jäistä, vaan sumusta. Ajelin
auringonnousun aikaan pienessä sumussa Luvian saariston
länsirannalle, tarkoituksena katsella avoveden reunaa, josko
tuulet olisivat muuttaneet tilannetta. Juuri kun pääsin
sopivalle paikalle, työntyi mereltä paksu sumu ja sitä
riitti koko päivän. Näkyvyys oli pääasiassa
50-200m välillä. Avovettä näkyi pieniä kiiloja
lähellä saaria, mutta ei niihin mistään
nähnyt. Kävin kuitenkin vakiopaikoilla Puorkarissa,
Kalliomaassa, Kropposissa ja Kuornoorissa. Päivän paras
havainto taisi olla muuta isokoskelo ja yksittäinen
hömötiainen. Muuten jäi pääasiassa
äänien kuunteluun. Luovuin sumusta 15 aikoihin.
Länsirannikon parhaalla paikalla näkyi juuri ja juuri veden
reunaan.
Sunaskerin luoteisrannalta oli jää hävinneet.
Näkyvyyden sisällä vain muutamia isokoskeloita ja
runsaasti lokkien ääniä.
Myös Puorkarissa oli ranta auennut.
Välikallion rakennuskompleksi näytti melkoisesti
hylätyltä. Ovet olivat sentään kiinni.
Ja maihin...
Kommentoi
25.2.2013
länsisaaristo,
Luvia,
Finland
Weblokit
Copyright,
2013
Antti J. Lind