Kärjen
viimeisillä jäillä, Kuuminainen, Pori, 20.3.2016
Weblokit
Vähiin
käy, jäät meinaan. Aamuretken jälkeen perheretkelle Kuuminaisten
niemelle. Kiersimme kärjen kauniissa kelissä: tyyntä, auringonpaistetta
ja aste plussalla. Vielä kärkeä ympäröi helppokulkuinen jääreunus. Meri
käytännössä kokonaan avoinna. Viasveden- ja Preiviikinlahdella pohjalla
miehenkantava yhtenäinen jääkenttä.
Kärjessä selvästi huomaan kevään edistymisen: merihanhia, merimetsoja,
haahkoja, tukkakoskeloita ilmestynyt lisää maisemmin. Telkkiä,
heinäsorsia ja isokoskeloita selvästi enemmän, kuin aikaisempina
päivinä. Harmaa- ja merilokit reviireillään, joilta lokkien laulu
kaikuu tyynessä säässä pitkälle. Pikkulintuja vielä niukasti,
mustarastaita ilmestynet lisää viime päivinä.
Heikkoja alkavat rantajääkin jo olemaan. Tosin merivesi on niin
alhaalla, että nämäkin jäät taitavat maata pohjassa.
Komppauksesta ei vielä ole kovinkaan paljoa hyötyä - koulutusvaiheessa,
syksyllä sitten tositoimiin...
Kärjessä kaunis keli ja lämmin auringonpaiste.
Etelänpuoleisilla
rannoilla rakkolevä sitoo lämpöä ja ovat jo kokonaan näkyvissä.
Hyönteisiäkin oli jo liikkellä, syöjiä ei.
Mantereella kulki lumikuuroja ja pilvet tekivät maisemasta
kolmiulotteisemman.
Kommentoi
20.3.2016
Kuuminainen, Pori,
Finland
Weblokit
Copyright,
2016
Antti J. Lind