Kuningaskalastaja,
Preiviikin kalaranta, Pori, 9.4.2016
Weblokit
Kuuminaisista
palatessani, poikkesin paluumatkalla Preiviikin kalarannassa. Juuri kun
ajoin kalarannan kärkeen, vilahti jokin lintu silmäkulmassa
väylän yli ruovikosta aallonmurtajalle. Se ei jäänyt näkyviin. Auto
parkkiin ja samalla kun nousin autosta, lähti aallonmurtajalta sama
lintu ja lensi vanhan uimarannan suuntaan, häviten ruovikkoon.
Kaukoputki autosta ja etsimään. En sitten ehtynyt edes putkeen katsoa,
kun ruovikon edustan kivelle nousi kuningaskalastaja. Nokän värin
perusteella, kyseessä olisi naaras. Kunkku viihtyi samalla kivellä
ainakin tunnin verta. Empä ole ennen merenrannalla kuningaskalastajaa
nähnyt, vain jonkin virtaavan veden äärellä.
Kuningaskalastaja nousi ruovikosta vesikivelle. Taisi olla jokin
muutolta pudonnut lepäilemään, kun en nähnyt sen poistuvan kiveltä,
kuin yhden kerran tunnin aikana.
Löytyy se kunkku tästäkin kuvasta, iso kulmikas kivi, keskikohdan
vasemmalla puolella. Taustalla Antgrund.
On ne kuningaskalastajan värit kauniit.
Kommentoi
9.4.2016
Preiviikin kalaranta, Pori,
Finland
Weblokit
Copyright,
2016
Antti J. Lind