Ukkoskuuroja ja trombiyritystä, Kallo, Pori, 18.-19.8.2016
Weblokit
Parina peräkkäisenä iltapäivänä saapui kaakosta lupaavanoloisia ukkoskuuroja. Yritin ajoittaa itseni sopivasti merenrantaan ja tällä kertaan Kalloon. Molemmilla kerroilla ehdein hyvään aikaan rantaan ja jo kaukaa sai seurata lähestyviä kuuroja. Molemmille päiville oli yhteistä se, että kuuronauhat tulivat kaakon suunnasta ja hävisivät luoteeseen, pikkuisen poikkeava suunta Porin edustalla. Murinaa kivasti ja jonkin verran näkyviä salamia. No ei nytkään trombeja - ei se mitään uutta :-)


Rintaman kärki kaakossa

Ensimmäisen päivän ensimmäinen kuuro saapumassa kaakosta.


Kuuro merellä

Pääosa kuuroista meni merenpuolelta. Paljoa eroa ei ollut päivän kuurojen muodoilla, tässä ensimmäisen päivän.


Kuuro merellä

Ja tässä yksi toisen päivän kuuroista samassa kohdassa.


Pilvirepaleita Kuuminainen

Kuuminaisten päällä tai oikeastaan
takana, näkyi kuvassa olevia repaleita yhden ukkoskuuron perässä. Ne vaihtoivat muotoaan ja sijaintiaan nopeasti. Mitä sitten ikinä mahtoivatkaan olla?


Kuuro säpin edustalla ja pari kärkeä

Yhden kuuron perässä pientä mahdollisuutta, mutta ei siitä mitään suurempaa kehittynyt.


Kuuro loittonee luoteeseen

Sinne ne kuurot loittonivat, luoteen suuntaan. Vettä tuli Kallossa vain hieman parin kuuron reunasta.


Kommentoi
18.-19.8..2016 Kallo, Pori, Finland
Weblokit
Copyright, 2016  Antti J. Lind