Jää- ja
lintutilannekatsaus, Reposaari - Tahkoluoto, Pori, 15.2.2017
Weblokit
Aamusta
Meri-Poriin. Lähes pilvetön taivas, pari astetta pakkasta ja heikko
etelätuuli. Päivällä lämpötila plussan puolella. Kovin oli keväisen
oloista, keskitalvihan se kumminkin on. Pikainen pistäytyminen Kallossa
ja Uniluodossa ei ihmeempiä tarjonnut. Jäätä sen verran, että
todellakin veneilykausi taisi olla siinä.
Kallosta sitten Reposaareen. Reposaaren sisäpuoli lähes kokonaan
jäässä, kalasataman edessä ja aallonmurtajien välissä vähän avointa,
kohtalaisesti uutta jäätä. Merellä parin kilometrin verta ajojäitä,
ulompana avointa. Sulissa kivasti lokkeja, telkkiä ja isokoskeloita.
Lokeista tällä kertaa enemmistönä harmaalokki 390, joukossa merilokkeja
16 ja kalalokkeja 8. Merellä lisäksi pieni määrä määrittämättömiä
lokkeja. Avovesipaikoissa isokoskeloita 97 ja telkkiä 58.
Tahkoluodon Kallioholma näyttää päivittäin muuttuvan rakennustöiden
edetessä. Reilu pari tuntia katselin merelle. Jäitä enemmän
eteläpuolella, pohjoispuoli lähes avoin. Kärjessä kapeita jääkenttiä
matkalla pohjoiseen. Lokkeja vain muutama kymmen, kolmea lajia.
Isokoskeloita lähes 150 ja telkkiä 72. Pieni pilkkasiipi- (7) ja
alliparvi (35) paikallisena. Merikotkia jäälautoilla 8 yksilöä.

Reposaaren norssipilkkijät ovat vaihtaneet Tukkiviikin puolelle.
Satamapuistossa vain muutama yrittäjä. Norssit ovat kuulemma vaihtaneet
paikkaa.

Siellä missä ravintoa, on myös lokkeja. Toisen kalenterivuoden harmaalokki.

Valoa sopivasti ja lokit hyvällä etäisyydellä, niin piti kokeilla vähän
lisää skouppausta. Vähän vanhempi harmaalokki.

Vanhan merilokin näköinen lintu.
Vaikka kyseessä onkin Porin Karhu, se ei kaikille tuo oikeaa mielikuvaa
:-) Sen verta oli Mäntyluodon satamassa ahtautunutta jäätä, että
satamahinaajalla oli avaustöitä.

Reposaaren kalasataman edustalla hyvin keväisen oloista. Lokit ja
koskelot avoveden äärellä. Taustalla Technip offshoren telakka.

Isokoskeloilla kova soidin käynnissä kauniissa ja lämpimässä kelissä.

Tahkoluodon eteläpuolelle painautunut tiiviimpi ajojääkenttä. Kaijakari
avomeren reunalla.

Kupelin ja Hylkiriutan ympäristössä vain harvaa ajojäätä. Ulompana
täysin avointa.

Kärjessä kapeita ja hajanaisia jääkenttiä kohti pohjoista, kuten
isokoskeloparikin.
Kommentoi
15.2.2017
Reposaari - Tahkoluoto, Pori,
Finland
Weblokit
Copyright,
2017
Antti J. Lind