Antti J. Lind OIKAISUVAATIMUS
Rantahaanpolku 21
28660 PORI
p.xxxxxxxxx 12.10.2007
Porin kaupunki
Kaupunginhallitus
Hallintokeskus
Antinkatu 2
28100 PORI
Viiteet:
Kuntalaisaloite:
METSÄSTYKSEN
KIELTÄMINEN AURINGONLASKUN JA –NOUSUN VÄLISENÄ AIKANA PORIN KAUPUNGISSA
Pöytäkirjan ote
Nro 27/24.9.2007 / 900§
Kaupunginhallituksen
antamasta vastineesta saa sellaisen käsityksen, että aloitetta olisi käsitelty muodossa: Kaupungin on kiellettävä metsästys
koko kaupungissa auringonlaskun ja –nousun välisenä aikana. Sitä aloitteessa ei
ollut vaadittu, vaan kaupunkia oli vaadittu kieltämään ko. asia
mahdollisuuksiensa mukaisesti eli kaupungin omistamilla mailla.
Metsästyslain
mukaan maanomistajalla on oikeus päättää metsästyksestä ja esim. tehdä
sopimuksia metsästysoikeuksista
yhdistysten ja yksityisten kanssa. Vastineen mukaisesti kaupunki on vuokrannut
metsästysoikeuksiaan metsästysseuroille.
Kaupunginhallitus
toteaa vastauksessaan, ettei sillä ole mahdollisuuksia rajoittaa pimeässä
tapahtuvaa metsästystä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan
vuokrasopimuksien uusinnan ollessa ajankohtainen, vuokranantajalla on täysi
oikeus tehdä sopimukseen aloitteen mukainen
rajoitus, jos vain halukkuutta löytyy.
Porissa 12.
lokakuuta 2007
Antti J. Lind