Pakkasaamun pohjoissaaristokierroksella, Pori, 13.10.2007

Vajaa viikon kestänyt kovanpuoleinen tuuli loppui lauantaina aamuyöllä. Moneen päivään oli taas mahdollista jatkaa saaristoprojekteja.
Saaristokierros kohdistettiin tällä kerralla Porin pohjoissaaristoon: Steenkumppoosi - Kasakat - Munakari - Haminakari.
Aamulla, jopa rannassa, taisi olla syksyn ensimmäinen pakkasaamu. Pohjoisenpuoleisesta tuulesta oli vielä päivän sarastaessa sen
verran rippeitä jäljellä, että kaikki eivät uskaltautuneet Busterin paukutukseen mukaan. Päivän mittaan tuuli tyyntyi, ollen lähes pläkä
iltapäivällä. Aurinko hemmoitteli retkeilijää koko päivän.

Lintupuoli oli pahasti kärsinyt tyhjentävistä pohjoistuulista ja saaret olivat melko tyhjät. Merellä kova väreily ja liikettä vain nimeksi. Tiaisilla
jonkinmoista liikehdintää pohjoisiin suuntiin ja variksilla etelään. Parhaina havaintoina pari tiltattia, Haminakarin pajulintu ja pikkusirkku,
joka on kohtalainen harvinaisuus Porissa, ehkä noin 10. havainto. Allekirjoittanut sai lajista porinpinnan!


Steenkomppoosin laituri

Enää ei Steenkumpoosin laituriin oikein saanut Busteria kiinnitettyä.


Merivesi alhaalla

Varsinkin, kun merivesi on melko alhaalla (-30cm). Vesirajassa paljon sävyjä valkoisesta lähes mustaan.


MP ja mökit

Espoolaisvahvistuksen viimeinen retkipäivä Porin seudulla. Steenkumppoosin mökit tekivät lähtemättömän vaikutuksen.


Kasakan romuläjä

Kuten myös Kasakan romukaaos.


Väliluodon leppä

Pitkään seurattu "Valiluodon" leppä edelleen hyvävointisena ilman lehtiä.


Munakarin itäsärkkä

Munakarin itäsärkkä. Oikealla ylhäällä Seliskeri.


                                                                                                                                                                                     Kommentoi
13.10.2007  Pohjoissaaristo, Pori, Finland

Copyright, 2007  Antti J. Lind