Suiston
lepäilijätarkistus, Kokemäenjoen
suisto, Pori, 29.3.2008
Kovien yöpakkasten vuoksi lahdet ja suojaiset poukamat ovat
jäätyneet. Sen ansiosta saapuneet vesilinnut joutuvat
siirtymään avoimena
pysyneisiin paikkohin, joista alueemme yksi parhaista on
Kokemäenjoen suiston Isojuovan suu. Lauantaina
iltapäivällä oivallinen
tilaisuus suorittaa tarkistus. Joen rannoilla hieman
jäätä. Kyläsaarenjuopa ja
Laiskanrännit kokonaan avoinna. Paskaston ja Fleiviikin
välinen uoma jäässä Teemuluodon
tornin edustalla ja samoin Lyttylänviiki. Isojuovalla komeat
laulujoutsenten ja merihanhien keskittymät.
Molempia lajeja useampi sata ja joukossa runsaasti
heinäsorsia, telkkiä, isokoskeloita ja muutama
uivelo. Harmaahaikaroita
juopien varrella reilu 30 ja Lyttylänviikin
jäällä viisi merikotkaa. Leppoisaa!

Fleiviikin yläpuolelta uoma avoinna, jäätyen
Paskaston kohdilla. Uoma oli kierrettä ulkokautta.

Alempaa Laiskanränniä pitkin Kunnanlaiturin
edustalle, jossa jouduttiin murtotöihin. Jää
yllättäväkin vahvaa, lähes 7cm,
mutta haurasta.

Suiston alin majavanpesä edelleen hyväkuntoisena
uoman varressa. Runsaasti uusia kaatoja läheisyydessä.

Isojuovan reunoissa hieman jäätä.
Lintuparvet keskittyneet uoman Pihlavanlahden puoleiseen
päähän, pääosin
Lyttylänviikin puolelle.

Pieni osa Lyttylänviikin yhdestä parvesta.
Laulujoutsenia ja merihanhia.

Ja maihin ...
Kommentoi
29.3.2008
Kokemäenjoen suisto, Pori, Finland
Copyright, 2008
Antti J. Lind