Projektilajien
vaihto,
Kokemäenjoen
suisto, Pori, 8.5.2008
Kun kerran sendari ei vesilintujen suhteen ollut
tänä keväänä
suistossa suosiollinen, päätimme vaihtaa kohdelajit
kahlaajiin ja pääskyihin.
Kahlaajien päämuuttoaika on toisilla lajeilla jo
käsillä ja toisilla voimistumassa. Suistossa on nyt
erinomaiset lietteet, joten keskitymme niihin.
Viikon sisällä alkavat myös
pääskyjen määrät kasvaa ja
Lyttylänviiki on lajien havainnointiin mitä
ihanteellisin. Tänään vakioreittiä
Isojuopa -
Karvianjuopa - Puussanlahti - Tukkiviiki. Uutuutena suositeltu vanha
perinteinen kaupunkireitin varrella oleva Suuruskallio. Suiston
kuningaskalastaja vaan jatkaa piileskelyään.
Päivän parhaana havaintona pesäpaikkaa
katsasteleva niittysuohaukka naaras.
Kun kerran kahlaajat on valittu kohdelajeiksi, aloitetaan suistonretki
Isojuovan suuosan kahlaajalietteiltä. Eteläliete.

Suuaukon pohjoisliete.

Taas Karvianjuopaa alavirtaan ja edelleen kevyesti
läpäistynä. Kurjenmiekat
vihertävät uoman molemmin puolin.

Niittysuohaukka etsii sopivaa pesäpaikkaa suiston reunamilta.
Paikka tuntuu olevan valittuna.

Pilvimuodostelmia Tärnooran edustalla.

Uutena retkisaarena Suuruskallio Puussanlahden pohjoisrannalla.
Näkymä kalliolta kaakkoon.

Tänään emme pro-sarjan laskijoita
havainneet, mutta jälkien perusteella voitanee todeta
heidänkin suosivan Suuruskalliota?

Kun kyseessä on uusi saari ja jopa suositeltu testattavaksi,
niin eikös homma hoitoon.
+Hyvä
ja
vähän tarkkailtu lintupaikka
+Erittäin lyhyt
matka veneelle
+Täysin mökitön saari
-Ei
sateen- ja tuulensuojaa
-Näkyvyys osin
rajoittunut
-Paikalla havaittavissa roskaantumista

Paluumatkalla taas kunkun komppausta Tukkiviikin reunoilla ilman
tulosta.

Ripapuomin aukko Halssin edustalla. Paikalla havaittin vain
rantasipejä ja saarella asustava
valkohäntäpeura.

Ja maihin ...
Kommentoi
8.5.2008
Kokemäenjoen suisto, Pori, Finland
Copyright, 2008
Antti J. Lind