Staijjailua pohjoisessa, Ljusgrund, Kristiinankaupunki, 14.5.2008

Ei nyt kovinkaan pohjoisessa, mutta pohjoisempana kuitenkin. Siitä taitaa olla kymmenisen vuotta, kun viimeksi kävin Ljusgrundissa,
Skaftungin saarijonon pohjoiskulmassa. Tänään aamusella asia korjattiin ja kuuden tunnin aamuvakio hoidettiin saaren pohjoiskärjessä.
Aamulla matkalla peräti viisi astetta pakkasta. Keli aivan rasvatyyni, pienen merituulen viritessä aamupäivällä. Kylmä pohjoisvirtaus jatkuu
ja sen vuoksi muutto hyvin heikkoa: kuikkalintuja reilu 200, pääskyjä ja vihervarpusia selvästi liikkeellä. Aamun parhaina kärjessä
useamman kerran huudellut pohjantikka ja etelään matkannut etelänkiisla. Paluumatkalla Trutklobbarnalla muutama harmaasorsa.


NW kärki

Ljusgrundin luoteiskulma, johon putket useimmin osoittavat. Paikan kasvillisuutta on puutarhakurssi hoitanut kiitettäväsi. Lähes kaikki
puut ja pensaat hoidettu asiaankuuluvasti.


N kärki

Staijjikalliolta pohjoiseen. Oikealla horisontissa Pohjolan voiman piiput ja keskellä tuulivoimalat.


Suojainen satama

Kärjen kaakkoispuolen suojainen "satamalahti".


Trutklobbarnan kämppä

Paluumatkalla poikettiin Trutklobbarnalle. Paikalla isompi ryhmä komppaajia, jotka saivat mm. harmaasorsat liikkeelle. Pikkuisen
tarkkuutta pesimäaikaiseen saaristokulkemiseen!


Ja maihin

Ja maihin ...

                                                                                                                                                                                     Kommentoi

14.5.2008  Ljusgrund, Kristiinankaupunki, Finland

Copyright, 2008  Antti J. Lind