Myrskyluodolla kulttuuriretkellä, Väderskär, Vårdö, 15.-16.8.2008

Perjantaiehtoolla tällä kertaa hieman eri alueelle, Ahvenanmaan pohjoissaaristoon, yhdistetylle lintu- ja kulttuuriretkelle. Auringonlaskun aikoihin rantauduttiin Vårdön kunnassa sijaitsevalle "Myrskyluodolle", Väderskärille, jossa myös yövyttiin. Saari kierrettiin aamusta ja katsasteltiin Myrskyluodon Maijan kuvauspaikkoja. Lintupuolella vilkasta liikehdintää erityisesti kahlaajia ja pääskysiä tuntui olevan muutolla. Aluella myös kohtalaisesti vesilintuja, lähinnä haahkoja, koskeloita, merimetsoja ja riskilöitä.
Mukavan rauhallinen alue, kun vajaaseen vuorokauteen ei havaintoa ensimmäisestäkään ihmisestä. Saarelta poistuttiin puolenpäivän nurkilla.


Auringonlaskun aikaan

Juuri hieman ennen kohteeseen saapumista, putosi aurinko horisonttiin.


Kuu nousee

Ehtoon viettoa leppoisassa illassa kuun noustua eteläiselle taivalle.


Högbergiltä pohjoiseen

Mukavasti näkyy saaren korkemmalta paikalta, Högbergiltä, pohjoisen suuntaan. Kuva aukenee suurempana klikkaamalla..


Kanerva kukkii

Kanerva kukkii runsaana kallion painanteissa.


Pohjoislaguuni

Saaren molemmissa päissä leppoisan näköiset ja suojaisat laguunit. Kuvassa pohjoiskärjen laguuni.


Maijan ja Jannen talot

Saaren keskellä olevassa suojaisessa katajikkopainanteessa sijaitsevat Myrskyluodon kulissitalot. Talot tällä hetkellä melko huonossa kunnossa. Kuva aukenee suurempana klikkaamalla.


Kotilahti

Lähdön aikaan suojaisassa "kotilahdessa".


                                                                                                                                                                                     Kommentoi

15.-16.8.2008  Väderskär, Vårdö, Finland

Copyright, 2008  Antti J. Lind