Veneilyvuoden
avajaiset, Kokemäenjoen suisto, Pori, 11.4.2009
Weblokit
Täytyy todeta, että oli todella poikkeuksellisen kova
talvi - ainakin veneilymahdollisuuksien suhteen.
Tänään vuoden ensimmäinen
veneilykeikka, kun normaalina talvena syyspuolelta on pystynyt
jatkamaan helmikuulle asti ja aloittamaan uudelleen maaliskuussa.
Tänään perinteinen Karjaranta - Isojuopa -
Raumanjuopa - Karjaranta. Suistossa todella komeat
määrät puolisukeltajia,
pääasiassa heinäsorsia ja taveja,
yhteensä yli tuhat. Joukossa myös heinätavi,
jouhi- ja lapasorsia. Myös joutsenia vielä hieman ja
merihanhia lähes 200. Tästä
eteenpäin viikottain suistonkiertoon.

Vesille ...

Sillan alla tuli leijonalippu vastaan. Arvauskisa taitaa olla ohi?

Isollajuovalla muutaman vuoden roikkunut leppä edelleen
pystyssä.

Suistoon ilmestynyt uusi lintutorni, jos nyt näin
tiheässä paikassa tornista lintuja näkee.
Paikka ei liene oikein asiantuntemuksella valittu.

Lyttylänviikissä vielä
jääpeite. Muutama aukko kuitekin jo muodostunut
mataliin kohtiin.

Isojuopa ja osa Pihlavanlahdesta jo kokonaan avoinna. Reunoilla
vielä yllättävän vahvaa
jäätä.

Majanvanpesät ennallaan. Tänään
nähtiin kuusi pesää, joista ainakin viisi
näytti asutulta.

Ulasoorin staijjipaikan soffa edelleen juovan rannalla.
Kommentoi
11.4.2009
Kokemäenjoen suisto, Pori,
Finland
Weblokit
Copyright,
2009
Antti J. Lind