Järviveneilyä, Leistilänjärvi, Nakkila, 3.5.2009
Weblokit
Aamupäivällä taas sisämaan järvellä - Leistilänjärvellä. Paikalla edelleenkin kohtalaisesti muuttolintuja, hanhia, joutsenia, kurkia ja kapustarintoja. Hanhiparvi käsitti tällä kertaa meri- 21, lyhynokka- 1, tundra- 8 ja  metsähanhi. 5. Pelloilla myös joutsenia satakunta ja kurkia 80. Petolinnut merikotkaa ja muutamaa tuulihaukkaa lukuunottamatta vähissä. Keli muutoin hyvin kesäinen - lämmin auringonpaiste ja +20 astetta.


Merihanhia ja laulujoutsenia

Puimatta jäänyt pelto pitää edelleen laulujoutsenia ja merihanhia pellolla.


Joutseniaj atundrahanhia

Tällä kertaa ei pellon laskuoja ollut ihan niin suosittu. Ojan penkoilla laulujoutsenia ja tundrahanhia.


Lyhytnokka-, tundra- ja metsähanhia

Mulloksella ojan välittämässä läheisyydessä edelleen yksi lyhytnokkahanhia (vasemmalla) ja lisää tundrahanhia (oikealla). Paikalla myös muutama metsähanhi (keskellä).


Venestaijjia

Sen verran oli vesi ojissa matalalla, että veneily ei olien luonnistunut!


United Colors Of Benetton

Peltotien lato. Huomaa oikeassa kulmassa oleva tuulihaukan pönttö.


Peltotie

Leistilänjärven peltoaukean keskitie nähtynä länteen. Tie tällä kertaa hyvin ajokelpoisessa kunnossa.

Kommentoi
3.5.2009 Leistilänjärvi, Nakkila, Finland
Weblokit
Copyright, 2009  Antti J. Lind