Lämmintä
ja reipasta etelätuulta (1/2), Saaristomeri, syyskuu 2009
Weblokit
Lämpimät,
lähes kesäiset, kelit jatkuvat. Aurinko paistaa
päivittäin ja leppoisat etelänpuoleiset
tuulet huolehtivat vauhdista. Mikäs sen mukavampi ajankohta
Saaristomeren kierrokselle. Lintujakin selvästi
kesää enemmän liikkeellä.
Vähän väliä ohitse
vilahtaa varpushaukka kohti lounasta. Kahlaajia tasaisesti
eteläisiin suuntiin - viikon summa vajaa 200 muuttavaa. Kihuja
selvissä muuttoparvissa kohti etelään,
kaikki määritetyt merikihuja, yhteensä 30
yksilöä. Pikkulintupuolella sekä muutolla,
että saarissa vielä hiljaista.

Vesille ...

Parina yönä lyhyt sadekuuro ja elosalamia. Viikolla
oli myös täyden kuun aika.

Vaikka tuuli paikoitellen yli 15m/s, ei saariston pienillä
selillä aalto pääse kovinkaan suureksi -
ainakaan Pohjanlahden aaltoihin tottuneen mielestä.

Laitureissa hyvin tilaa. Viikon aikana vain yksi kulkija
samanaikaisesti samassa satamassa. Kuvassa Kökarin Sandvik.

Meduusoja tuntui olevan vähän joka puolella.
Kökarin pohjoislahdissa kuitenkin kaikista eniten - useita
kymmeniä- ellei satojatuhansia. Meduusat
tyypiltään kahta eri
näköistä. Sen verran on
määristysperusteet hukassa, että en
tiedä mistä on kyse. Tässä kuvassa
yleisempi tyyppi, jolla selvät kuviot.

Tässä kuvassa toisentyyppinen, jonka kuviot edellisen
kaltaiset, mutta lisänä pitkät kiehkurat.

Muutaman vuoden ikäinen kuparinen
jäävahvistus puisen kulkuneuvon vesirajasta.

Auringonlaskun aikaan Kumlingen Remmarhamnissa.
Kommentoi
Syyskuu
2009 Saaristomeri,
Finland
Weblokit
Copyright,
2009
Antti J. Lind