Itäpuolen khawreja, Dhofar, Oman, helmikuu 2010
Weblokit
Salalahin itäpuolella on useita isompia ja pienempiä khawreja. Osa niistä on helposti havainnoitavissa ja osa hankalammin runsaan kasvillisuuden vuoksi. Lintuja näihin mahtuu paljon. Jokaisesta löytyy kahlaajia, haikaroita, sorsia ja pikkulintuja. Jokaisella khawrilla on myös oma talvehtiva petolintukantansa. Khawrit ovat yllättävänkin rauhallisia ja siten miellyttäviä retkipaikkoja.


Khawr Taqah

Khawr Taqah sijaitsee pienen kaupungin länsipuolella. Vesialue on kapea, mutta hyvin pitkä. Lintuja mukavasti, mutta hankalasti havainnoitavissa.


Khawr Sawli

Khawr Sawli sijaitsee Taqahin ja Salalahin puolivälissä. Vesialue on yksi isohko ja runsaan kasvillisuuden ympäröimä. Pohjoispäässä on kohtalaisen kokoinen ruovikko.


East Khawr

East Khawr on iso ja mukavan helposti havainnoitava. Se sijaitsee aivan Salalahin itäpuolella, käytännössä kiinni kaupungissa.


East Khawr

Khawrin länsireunalle on rakennettu muutamia tarkkailukojuja ja rantapäässä on edelleen maansiirtotöitä meneillään. Ilmeisesti alue pyritään rajaamaan ja rauhoittamaan liikkumiselta.


East Khawr

East Khawrin eteläinen ranta on parhaita kahlaajapaikkoja.




Töyhtökiuru laulaa East Khawrin hiekkakasojen päällä.


Kommentoi
Helmikuu 2010 Dhofar, Sultanate of Oman
Weblokit
Copyright, 2010  Antti J. Lind