Helteinen
saaristoretki, Brändö - Kumlinge -
Värdö, 16.-17.7.2010 Weblokit
Hellekelit eivät oikein inspiroi mannerretkeilyyn, joten
mikäs sen mukavampi, kuin parin päivän
ulkoluotoretki Ahvenanmaan saaristoon. Kohteena
Brändö, Kumlinge ja Vårdö
kunnat ja niiden pohjoissaaristo. Kelit suosivat ja jopa pieni
pilviverho olisi ollut paikallaan. Saaristossa mukavasti vanhoja
kahlaajia mm. 300 suo-, 10 kuovi- ja 3 pikkusirriä, vaikka
saaret pääasiassa kallioluotoja. Avoimilla
selillä jonkin verran sinilevää. Kahden
päivän retkellä tuli havaittua kaksi muuta
venekuntaa, vaikka ollaankin keskikesässä ja
hellekeleissä. Toinen mökkiläinen ja toinen
hyljepyynnissä ollut paikallinen. Halleja tuntuikin alueella
olevan mukavasti.
Brändön pohjoissaaria - Södra
Skäret.
Halleja makaili harvakseltaan luodoilla ja paras keskittymä
yllätti
määrällään. Lauman
siirryttyä veteen, laskin peräti 110
päätä!
Osa laumasta tuli katsomaan häiritsijää.
Samasta tilanteesta heiluvaa videopätkää.
Muutama halli tuli aivan viereenkin tutkimaan kulkijaa.
Yttre Bredanin saari sijaitsee aivan Brändön
pohjoisreunalla. Saaressa oleva merimerkki on kaatunut/kaadettu
viimeksi kuluneen vuoden aikana.
Nuori merikotka häiritsi lokkeja pesimäluodoilla.
Selkä- ja kalalokki ahdistelevat.
Ershamnin saaressa on nimen mukaisesti suojainen satama, johon
pääsee isollakin veneellä.
Aamutuimaan ruokit ja riskilät tyypilliseen tapaan uimassa
pesimäluodon rantavedessä.