Porin
eka tai toka viitatiainen, Toukari, Pori, 7.11.2010
Weblokit
Viikko sitten lauantaina 30.10 Esa Mäkelä
löysi Toukarin vanhan kaatopaikan parkkipaikan kupeesta
pitkään Poriin odotetun uuden lintulajin -
viitatiaisen. Samana päivänä on Porin
Reposaaresta ilmoitettu myös saman lajin edustaja ja
mahdollisesti muutamia tunteja ennen, joten Toukarin
lintu voisi olla sittenkin toinen. Onnittelut Esalle kuitenkin
löydöstä. Tänä syksynä Suomesta on
ilmoitettu jo toista sataa yksilöä ja varmasti
lukumäärä kasvaa talven mittaan. Ennen kuluvaa
syksyä Suomessa on havaittu alle 50 yksilöä, joten
kyseessä on todella voimakas esiintyminen.
Löytöpäivänä näin
lintua lyhyesti ja kuulin muutaman kerran äänen.
Viikolla pistäydyin paikalla jolloin vain muutama
äänihavainto ja vilaus linnusta. Sen verran kaiveli
mieltä, että päätimme taas
tänäänkin koettaa nähdä ja
kuulla paremmin. Vihdoinkin hyvin onnistuen. Kiitokset P.Kalinaiselle
amatöörien ammattimaisesta opastuksesta!

Aamusella seisoskeltiin ja kuunneltiin kaatopaikan ja joen
välissä kulkevalla tiellä. Vanhat
vaikkukorvat eivät lintua kuulleet, kunnes opastaja saapui
paikalle.

Oikealle paikalle johdatettuna, pääsimme
viitatiaista kuuntelemaan ja katselemaan oikein mukavasti.
Talvivarastoja kerättiin kovaa tahtia
hömötiasten kanssa.

Jonkin sortin dokumenttikuvakin tuli saatua vilkkaasta linnusta.

Kuva:
SHM
Isot pojat saivat parempia kuvia.
Kommentoi
7.11.2010
Toukari, Pori,
Finland
Weblokit
Copyright,
2010
Antti J. Lind