Jäätä
ja hiljaisuutta,
Domarkobban, Kristiinankaupunki, 2.3.2011
Weblokit
Leppoisa auringonpaiste ja heikohko tuuli suosi jäällä
liikkumista. Päivän retkikohteeksi tuli vuoden
ensimmäinen Domarin käynti. Taisi itse asiassa olla
ensimmäinen kerta, kun tuli jäitse ko. saaressa
käytyä. Hiljaisuus oli käsin kosketeltava, kun ei edes
yhtään lintua havaittu koko saaressa. Kaukoputkella tuli
pidemmältä poimittua muutama merikotka, pari varista, korppi
ja vajaa 50 lokkia. Yksi lokkien parvi matkasi kohti pohjoista
vähän muuttavan oloisena. Merenpuolella täysi talvi.
Ahtojäätä silmän kantamattomiin, ei avovettä
tai railoja. Storbådanin ympäristökin ummessa.

Saaren legendaarinen pohjoiskärki pahasti lumen ja jään
peitossa.

Eteläkärjessä hyvin saman tyyppistä. Lunta oli
tuiskannut jossakin vaiheessa runsaasti.

Pääosa ruovikoska hautautunut lumeen. Laguunia ei ihan heti
siksi tunnistanut.

Ja maihin...

Mantereelle päästyämme suoritettiin
Kiilin venesatamassa kaffepaikkatesti.
+ Mukavan
merelliset näkymät.
+
Autopaikka lähellä
+
Kesäaikaan runsaasti istuinpaikoja
- Tuulensuoja
heikko
- Sateensuoja
heikko
- Talviaikaan onnettomat
istuinpaikat
- Autoliikenne häiritsee,
jopa talviaikaan
Kommentoi
2.3.2011
Domarkobban, Kristiinankaupunki,
Finland
Weblokit
Copyright,
2011
Antti J. Lind