Kesäajan ensimmäinen saaristoretki, Säppi, Luvia, 27.3.2011
Weblokit
Viime yönä vaihdettiin kesäaikaan, jonka vuoksi aamu valkenee tuntia myöhemmin ja valoa riittää illalla. Hieman auringonnousun jälkeen liikkeelle. Tutut elementit läsnä: reipas tuuli ja meri totutusti umpijäässä - ei kovin kesäistä! Jäälakeuden yllä liikkui siitä huolimatta muutamia merihanhia, haahkoja ja merimetsoja. Selvää muuttoa oli laulujoutsenella. Lokkeja melko niukasti, ei edes Präälän reviireillä ollut päivystystä. Hiihtelin koko saaren rantametsät upealla hankikannolla. Ainoa pikkulintu löytyi majakan pihasta, kun talitiainen oli talojen ruokinnalla. Niukkaa on vielä.


Ulkolaskun jäät

Ulkolaskun luoteispuolella näytti olevan tummempaa, mutta se oli kuitenkin jäätä.


Prakalan tolppa

Staijjailin Prakalan kopin suojassa. Tilanne melko sama, kuin 1,5 viikkoa sitten.

 
Krävelin jäät

Myös Krävelin kärjessä reippaan kokoiset jääröykkiöt.


Knaperin mänty ja pälvi

Pälviä löytyi saaren mantereen puoleiselta reunalta. Knaperin männyn alla paljasta maata useampi neliö - ei lintuja.


Hanhiston haurupälvet

Hanhiston aidan kulmalta alkaen useita möyhittyjä rakkoleväpälviä. Varikset näyttivät kaivavat jotakin laikuista esiin. Nyt odotellaan vaan muuttolintuja.


Ja maihin...

Ja maihin...


Kommentoi
27.3.2011 Säppi, Luvia, Finland
Weblokit
Copyright, 2011  Antti J. Lind