Merimetsoyhdyskunnan
tarkastuskäynti,
Saantee,
Pori, 6.6.2011
Weblokit
Sisämaan retkeilyn ja aamun raikastavan meri-ilman
jälkeen oli syytä palata todellisuuteen ja poiketa
tarkastamaan Saanteen merimetsoyhdyskunnan tilannetta. Pesintä
oli hyvässä vauhdissa perinteisillä kolmella
luodolla. Saarista kuului jo poikasten
kerjuuääniä ja ensimmäisiä
näkyi jo veneeseen asti. Maissa ei vielä poikettu.
Saaret, joihin viime vuosina yhdyskunta on koettanut laajentua, olivat
ainakan nyt täysin merimetsovapaita. Oliskos viimevuotiset
pesien hävitykset opettaneet merimetsot varomaan
näitä luotoja vai onko "aikainen siivoaja"
käynyt jo paikalla?

Toinen yhdyskunnan "vanhoista" pesimäluodoista.
Puupesinnät tässä saaressa
vähissä, mutta maassa sitäkin ahtaampaa.

Tässä toisessa "vanhassa luodossa" on edelleen puissa
pesiä jonkin verran, maassa kuitenkin enemmän.

Saaren rantakivikossa sattumia etsi suttuisen värinen varis.
Linnulla lienee jossakin sukupuolven haaroissa mukana nokivarista?

Yhdyskunnan "uusin luoto" jopa vielä paikoin
vihertävä. Saaressa pesitään nyt
kolmatta vuotta. Puissa pesiä selvästi
enemmän, kuin muissa luodoissa.

Yhdyskunnan kupeessa olevalle luodolle on alkanut
pesimään pieni räyskäyhdyskunta,
kolme paria. Sama määrä oli myös
vuonna 2010. Nytkin haudonta käynnissä ainakin
kahdessa pesässä.

Ja maihin...
Kommentoi
6.6.2011
Saantee, Pori,
Finland
Weblokit
Copyright,
2011
Antti J. Lind