Viimeisen
kolonian pesälaskenta,
Turvaskallio-Marjakari,
Luvia, 6.7.2011
Weblokit
Viimeistä viedään.
Tänään laskemassa Marjakarin kolonian
pesämääriä. Turvaskalliollehan oli tuho iskenyt
juhannuksen aikoihin. Marjakarin luoto oli saanut olla rauhassa.
Tuhottujen pesien määräksi sain laskennan
jälkeen 261 ja saaressa oli onnistunut vain kaksi
pesää. Marjakarin onnistumisprosentti oli melkoisesti
suurempi. Saareen oli ilmestynyt vielä reilu kymmenen pienin
poikasin
varustettua pesää, joissa kyseessä lienee
Turvaskalliolta saapuneita siirtolaisia? Vuoteen 2010 verrattuna
Marjakarin kolonian yhteisparimäärä oli
pudonnut lähes 50%, joten Selkämeren
ykköskolonian asema on menetetty.

Menomatkalla Marjakarin luoto meren puolelta nähtynä.

Matkalla kohti päivän ensimmäistä
kohdetta, Turvaskallion luotoa.

Lohduton näky Turvaskalliolla, tyhjiä pesiä
saaren korkeimmalla laella.

Kuvassa Turvaskallion ainoat säilyneet poikaset. Tuotto
kahdesta pesästä.

Poikastuotto on Marjakarissa onnistunut huomattavasti paremmin. Huomaa
oksennusta kärkkyvät harmaalokit.

Pesien määrä oli pudonnut huomattavasti
vuoteen 2010 verrattuna. Nyt esimerkiksi tämä
itäkärki oli kokonaisuudessaan tyhjä -
ei edes merkkiä pesinnästä.

Päivän ilahduttavin havainto oli kahta poikastaan
merimetsojen huomassa uittanut harmaasorsa.

Ja maihin...
Kommentoi
6.7.2011
Turvaskallio - Marjakari, Luvia,
Finland
Weblokit
Copyright,
2011
Antti J. Lind