Häviävä
hiekkaranta ja kahlaajia,
Sanlúcar
de
Barrameda,
Espanja, helmi-maaliskuu 2012 Weblokit
Sanlúcarin ja
Chipionan välillä on 60-70-luvulla ollut hieno ja
leveä hiekkaranta. Alueelle on rakennettu muutamia muureja ja
iso satama, joiden aihauttamien virtausmuutosten vuoksi hiekka on
huuhtoutunut nousuveden ja myrskyjen ansiosta merelle. Uutta korvaavaa
hiekkaa ei pääse enää
kertymään esteiden vuoksi. Nykyisin
pääosa hiekkarannasta on lähinnä
kivikkoa ja rantaviiva siirtyy hiljakseen kohti rakennuksia.
Ensimmäiset on jo hylätty sen vuoksi. Alueella
taistelee muutama aktivisti tätä vastaaan ja vaatii
muutoksia rakennelmiin, mutta mitään ei tapahdu.
Nousuvesi tuo myös mukavasti lepäileviä
kahlaajia näkyville. Vaikka kyseinen paikka ei ole
"niitä parhaimpia" kahlaajarantoja, on nousuveden aikaan
rannalla päivittäin toista tuhatta kahlaajaa hienosti
nähtävissä.
Nousuvesi kerää kahlaajat pienelle alueelle
tiiviisiin parviin. Kuvasta löytyy ainakin tylli, karikukko,
punakuiri, pulmus- ja suosirri.
Parven tarkka katsominen palkitsee.
Tänään paikalla oli merisirri, joka
ei niitä kaikkein yleisempiä alueella ole. Kuvassa
lisäksi pulmussirrejä, suosirri ja karikukko.