Tuulista
meritapitusta,
Haminakari, Pori, 16.9.2012
Weblokit
Hyvissä ajoin saaressa. Ensimmäinen hieman heikkotuulisempi
aamu, mutta sen verran oli lounaistuulta,
että joutuimme suojaisan staijjipaikan
etsimään kuusien suojasta. Paikka osoittautuikin
hyväksi valinnaksi, kun heti kun kamat oli saatu
leväälleen, taigauunilintu huuteli
lähikuusikossa. Se taisi jatkaa matkaa, kun ei havaittu
enää sen jälkeen. Saman kuusikon oksilta
löytyi hetkeä myöhemmin nuori pikkusieppo,
joka viihtyikin saaressa ainakin puolenn
päivään asti. Meritapitus ei suurempia
tarjonnut. Lokkeja liikkellä jonkin verran. Vesilinnuista
selvää liikettä kohti vastatuulta oli
telkällä, merimetsolla ja mustalinnuilla. Kerrankin
mustalinnut tulivat kauniilta katseluetäisyydeltä.
Päivällä tuuli nousi vielä hieman,
ollen poistuessamme 14m/s.

Staijjipaikka on valittu ja kamat levitetty. Aurinko vielä
horisontin takana. Ino huutelee vasemmalla.

Rantojen suojapuolen puskat tuli tarkastettua. Merellä
kohtalainen maininki, joka kuohuu "suurella valliriutalla". Taustalla
Tahkoluodon rakenteita.

Päivän näkyvin liikkuja taisi olla
merimetso. Niitä matkasi etelään reilu 300
ja paikallisena lisäksi n100.

Ja maihin ...
Kommentoi
16.9.2012
Haminakari, Pori, Finland
Weblokit
Copyright,
2012
Antti J. Lind