Viikkosaarikierroksella,
Siipyy, Kristiinankaupunki, 23.10.2012
Weblokit
Keli paljon oletettua ja luvattua parempi: lähes
tyyntä ja loppumassa oleva heikko vesisade. Vasta
iltapäivällä tuuli otti ja hieman voimistui.
Päivän ensimmäinen kohde oli Domarkobban,
jonka jälkeen tuttuun tapaan Storbådanille.
Hyöteissyöjät hävinneen viikon
aikana, enää kolme punarintaa, yksi niittykirvinen ja
yksi peukaloinen. Domarilla kuitenkin ihan kivoja lajeja: taviokuurna
4+1, koskikara (allekirjoittanelle saaripinna) ja parhaana parista
paikasta lähtenyt isokirvinen. Domarilta löytyi
vähintään kaksi supikoiraa, joista yksi jouduttiin
poimimaan rantavedestä kuivalle maalle. Storbådanilla
lännestä noussut tuuli hieman häiritsi
etsimistä, mutta löytyi kallionkoloista
sentään neljä merisirriä.

Ruovikko ja laguunin rannat kompattiin pariinkin kertaan. Ei
tiltaltteja. Isokirvinen löytyi kuitenkin laguunin
mökin edustalta, josta se siirtyi innokkaasti
äännellen länsirannan "kirvisniitylle.
Äänitteen voit kuunnella tästä.

Eteläkärjen tyveltä löytyi
neljä ruokailevaa taviokuurnaa. Jopa pokkarimiehet
pystyivät kuvaamaan.

Yksi parven linnuista.

Domarkobbanin eteläkärjen rantakalliolta
löytyi koskikara. Aina hauska saaristohavainto.

Kaffehetkeen keskityttiin huolellisesti.

Iltapäivällä mukavassa auringonpaisteessa
suunnattiin vielä Storbådanille.

Eteläkalliolla ruokaili neljä merisirriä,
joista kolme mahtui samaan kuvaan. Värirenkaita ei
näkynyt.

Ja maihin...
Kommentoi
23.10.2012
Siipyy, Kristiinankaupunki, Finland
Weblokit
Copyright,
2012
Antti J. Lind