Kettusirkku - uusi laji Suomelle, Utö, Parainen, 22.12.2012
Weblokit
Torstaina 20.12.12 löysi Jarmo T. Koistinen omalta ruokinnaltaan Utön kylästä kettusirkun. Linnun onnistui kärkijengi hoitamaan jo löytöpäivänä ja perjantaina, maailmanloppua uhmaten, lajin kävi katsomassa seuraavan aallon reilu 100 bongaria. Maailman selvittyä lopusta, hankkiudin itsekkin pienessä porukassa lauantaiaamuna paikalla. Kettusirkku oli jo aamuhämärissä paikalla ja kun saavuimme paikalle, oli laji helposti katsottavissa putkesta. Vielä kerran onnittelut linnun löytäjälle!

Meille suotiin retkeilyaikaan saaressa halutun mukaisesti ja teimme parin tunnin pikaisen kiertelyn. Muita mukavia havaintoja olivat pitkään paikalla oleskellut muuttohaukka, jota pysähdyttiin katsomaan paluumatkalla pohjoispuolen merimerkille. Lisäksi saaressa oli muutamia sarvipöllöjä, joista yksi osui silmääni, kun oikein lumihankeen polvistui. Lajeja porukkamme havaitsi 26. Kiitos kuljetuksen järjestäjälle ja mukavalle retkiseuralle!

Havainto kettusirkusta on neljäs läntiseltä palearkiselta vyöhykkeeltä ja ensimmäinen Suomesta. Joulukuun alkupäivistä parin viikon ajan kettusirkku oleskeli Virossa ja hävisi paria päivää ennen Utön linnun löytymistä. Periaateessa kyseessä voisi olla sama yksilö ja tätä on pukutuntomerkkien perusteella veikattu. Tosin osumistarkkuus olisi melko huikea, jos näin olisi. Minkähän näköisiä on samasta poikueesta syntyneet yksilöt keskenään? Saas nähdä kelpuutetaanko luonnonvaraiseksi...


Kipparin näkymä

Lähdimme liikkelle pari tuntia ennen auringonnousua ja rantautuminen saareen parin tunnin venematkan jälkeen.


Roiskevettä

Sen verran oli keli hyytävä, että kyytiin saatiin muutama sata kiloa jäätä.


Kolmannen aallon bongariporukka

Saareen oli saapunut yhteysaluksella eilen illalla pari henkilöä ja meidän kyydin lisäksi myös toinen veneporukka.


Paikka ja ruokinta

Lintu löytyi pensasaidan päässä olevalta ruokinnalta, jossa se tänäänkin viihtyi tiiviisti.


Kettusirkku

Pääsin skouppaamaan pari dokumenttikuvaakin. Tässä kettusirkku pensasaidassa.


Kettusirkku

Ja hetkeä myöhemmin ruokailemassa lintulaudan alapuolella.


Kaffepaikkatesti

Kettusirkun jälkeen pienelle kierrokselle saareen. Viiman sekä pakkasen yhteisvaikutuksen jälkeen oli syytä viettää kaffehetki suojaisessa tilassa ja samalla hoitaa toivottu kaffepaikkatesti. Ja mikäs sen paremmin joulun alle sopiikaan, kuin kappeli.

BRH suosittelee
TähtitähtiTähti
+Mukavan suojainen tila
+Erinomainen tuulen- ja sateensuoja
+Hyvät ja riittävät penkit
-Lintujen havaittavuus heikohko
-Penkkien pehmustus heikohko
-Vene- ja autopaikka kaukana


Utön satama

Talvinen Utön satama lähdön aikaan.


Konjakit

Matkanjärjestäjä huolehti retkiseurasta kiitettävästi. Pienenä vinkkinä voisin antaa, että juomaa olisi syytä ollut ehkä hieman lämmittää ennen tarjoilua.


Ja maihin...

Ja maihin...

Kommentoi
22.12.2012 Utö, Parainen, Finland
Weblokit
Copyright, 2012  Antti J. Lind