Raikasta
luoteistuulta,
Reveli, Merikarvia, 6.3.2013 Weblokit
Puolenpäivän
aikaan tuli aurinko näkyviin ja vaikka kohtalainen
luoteistuuli teki kelin hyytäväksi, oli
syytä suunnata saaristoon. Tänään
kohteena pitkästä aikaa Revelin saari Merikarvialla.
Sää vaihteli nopeasti pilvisestä
auringonpaisteeseen ja muutamia lumikuurojakin saatiin.
Iltapäivällä tuuli voimistui, ollen
välillä yli 20m/s, joten kävelysuunta oli
syytä harkita.
Tuuli vaikeutti hieman putkella katselua ja havainnot
jäivätkin aika niukaksi; isokoskelo 20,
telkkä 3, lokit 120 ja merikotka 3. Jos saaressa oli
pikkulintuja, niitä ei tässä
kelissä löytynyt.
Kräksrevelin kohdalla mereltä työntyi pieni
kuuropilvivyöhyke.
Avovesi ulottui pitkälle Aspuskerin suuntaan.
Revelin pohjoispuolella oli ohutta uutta
jäätä. Paikka lienee ollut avoinna viikon
sisään.
Kaffehetki vietettiin saaren ainoassa tuulensuojaisessa paikassa.
Kaffeen aikana tuuli voimistui ja sitä joutui vastatuulta
uhmaten taistelemaan kohti länsikärkeä.
Tuuli ja pöllyävä lumi teki
etelärannasta näyttävän
näköisen.
Lumen ja meren rajaa oli paikoin vaikea hahmottaa.
Myrskyävä meri oli muotoillut
jääreunaa haluamakseen.
Auringon laskiessa tuli mereltä uusi lumisadevyöhyke,
joten auringonlasku jäi pilvien taakse.
Päivän viimeiset säteet valaisevat Revelin
kaakkoisrantaa.
Tuulta ja tuiskua voi katsella ja kuunnella tästä.