Vanhalla
ja uudella jäällä,
Ourat, Merikarvia, 1.4.2013
Weblokit
Upeat
kelit vaan jatkuvat. Reippaan yöpakkasen jälkeen
päivä lämpenee nopeasti nollaan ja
lähes tyyntä. Jäälakeuksilla kelpaa
liikkua. Tänään
kiertämässä lähes samaan
reittiä Ourien saaristoa, kuin reilu viikko sitten.
Jäätilanne tuntuu vaan vahvistuvan. Viimeksi uusi
jää oli reilu 4cm ja
tänään samalla paikalla lähes 25cm
- vieläpä
teräsjäätä. Nyt oli
pääsy kaikkiin Ouran saariin. Parin tunnin staijji
vietettiin aamupäivällä Stakin
kärkikalliolla. Reilun 2km päässä
lännessä oli kohtalaisen kokoinen sula ja
sentään muutama haahkaparvi matkasi kohti pohjoista.
Merihanhia ja kyhmyjoutsenia lenteli harvakseltaan
jään päällä,
pääasiassa pohjoisiin suuntiin. Merikotkia
näkyi yhteensä 12 ja lokkeja hieman enemmän.

Stakin sisäpuolella oli nyt kohtalaisen vahva
jää. Myös Isokalliolle oli tukeva
jääyhteys.

Lounaansuuntaan ei myöskään kovin
keväiseltä näyttänyt.
Sieltä tuli kuitenkin muutamia kyhmyjoutsenia
jääkenttiä uhmaten.

Pyhä kun oli, riitti varsinkin Ouraluodon tuntumassa
jäälläkulkijoita. Pookiluoto oli sen verran
rauhallisempi, että vietin
kaffehetken sen kärkikivillä.

Myös Kaddin lounaispuolen ohut jää oli
vahvistunut kuljettavaan vahvuuteen.

Kävin myös tutustumassa Kaddin saaren sisäosiin.

Ja maihin...
Kommentoi
1.4.2013
Ourat, Merikarvia,
Finland
Weblokit
Copyright,
2013
Antti J. Lind