Kokemäenjoen
ylävesistöissä, Kuru - Virrat, 2.-3.8.2013
Weblokit
Viikonlopulle
luvattiin kaunista keliä ja jonkin verran tuulta.
Siinäpä oiva väli
sisävesistön perheretkelle
Satakunnan ja Pirkanmaan rajoille. Buster vesille Kurusta ja
ylävirran suuntaan. Reitti kierteli kapeita salmia kohti
pohjoista
Ruoveden kautta Visuvedelle, josta Virroille.
Kääntymässä käytiin
Herraskosken kanavan
suulla Pori-Jyväskylä -tien varressa.
Päivän
mittaan lasketeltiin takaisin suurinpiirtein samaan reittiä,
kuin
mentiinkin. Lintuja - no jaa - oli siellä jotakin: kuikkia,
ehkä yhteensä 40 ja rantasipejä
lähemmäs sata.
Sipit lähtivät illan
hämärtyessä muutolle.
Yksinäinen lintu äänteli vilkkaasti ja
hetken kulttua
ympärillä pyöri kymmenkunta muuta
sipiä. Parvi otti
hieman korkeutta ja lähti vesistöä pitkin
etelään - hauska ilmiö.

Kapteenin mukaan missään ei näy horisonttia!

Ekaa kertaa Busterilla matkalla sulkuun. Muroleen kanava.

Visuveden kohdilla näkyi reitin ainoa isompi
savupiippu.

Vain yksi väylä johtaa kohti virtoja ja paikoin oli
melko ruuhkaista.

Oikeita sisävesialuksiakin näkyi. Tarjanne taitaa
kulkea Tampere-Virrat reittiä.

Paluumatkalla
juutuimme Muroleen kanavassa sulkujonoon.

Ja maihin...
Kommentoi
2.-3.8.2013
Kuru - Virrat,
Finland
Weblokit
Copyright,
2013
Antti J. Lind