Isoa
lihaa taivaalla,
Paarnoori, Pori, 21.-24.9.2013
Weblokit
Tuuli
kääntyi pohjoisen puolelle ja se laukaisi isojen
lintujen muuton. Useampana päivänä tuli
seisoskeltua Paarnoorin tornissa liikehdintää katsomassa ja
harjoittelemassa hakusessa olevaa lentävien lintujen
digiscouppausta. Porin paikalliset valkoposkihanhet
häipyivät etelään. Meri- ja
metsähanhia matkasi samaan suuntaan., Myös muutamia
sepelhanhiparvia näkyi. Petolinnuista suohaukat ja
varpushaukat liikkellä, joukossa muutamia hiirihaukkoja ja
piekanoita. Muuttohaukkoja näkyi päivien mittaan
useampia, vähintään 6 eri
yksilöä. Kurkia muutti useana
päivänä, parhaan summan ollessa
lähes 3500 yksilöä. Joukossa kulki
myös paljon pienempää lajistoa, joten
katsottavaa riitti.

Valkoposkihanhia aamulennolla Preiviikinlahden yöpymispaikalta
kohti ruokailupeltoja. Joka-aamuinen näytelmä Paarnoorin
tornin
edustalla.

Merikotkia liikkuu tasaisesti suuntaan ja toiseen. Niiden
liikehdinnästä ei oikein kukaan osaa sanoa
mitään. Porissa tänä vuonna
syntyneitä satellittilähettimellä
varustettuja poikasia on jo matkannut Vaasan seudulle.
Uskaltaako joku vielä nykyisin merkitä
merikotkan muuttavaksi?

Muuttohaukkoja on näkynyt todella ilahduttavasti. Paras
päivä on ollut kolme yksilöä.
Lajilla taitaa mennä hyvin.

Syyskuun loppupäivinä on näkynyt
myös pari mehiläishaukkaa.

Ja paljon kurkia. Suurin osa Suomen kannasta on jo muuttanut ennen kuun
vaihdetta. Vaasassa on ollut vielä reilu 3000 paikallista.
Eiköhän ne sieltä sopivan
kylmäpurkauksen yhteydessä tule. Kuun lopun
staijjaushetkien summa on lähes 6000 yksilöä!
21.-24.9.2013
Paarnoori,
Pori,
Finland
Weblokit
Copyright,
2013
Antti J. Lind