Nuori
tunturikihu, Pori, 12.10.2013
Weblokit
Aamustaijilla
löytyi kalalokkeja hätyyttelemässä nuori kihu, joka
pienen tarkastelun jälkeen osoittautui
leveäpyrstökihuksi. Kihu ajoi muutamia kertoja kalalokkeja
lentoon ja jatkoi matkaansa kohti lounasta/etelää. Vajaan
30minuutin kulttua saapui samalla kivikasalle toinen kihu, joka oli
kuitenkin selvästi pienempi ja sitä eivät kalalokitkaan
väistelleet. Kihu lenteli muutamia kertoja ja näytti ihan
tunturikihulta. Pitihän sitä lähteä
lähemmäs. Kovassa mainingissa katselu, saati sitten
kuvaaminen, oli melko haastavaa. Kihu näytti kuitenkin
eittämättä nuorelta tunturikihulta. Parin
dokumenttikuvan jälkeen, taisi siitä jokin pikseli kortille
tallentua, soitin mantereelle. Sain pikaisesti paikalle parempaa
kalustoa ja taitoa, jotta kuvien laatukin vähän parani.
Kiitos kuvien lainaamisesta Jannelle! Lisää kuvia
tästä ja muista löytyy täältä.
Tunturikihu viihtyi ainakin koko havainnointipäivän samoilla
kivillä, välillä kierrellen alueella.
Leveäpyrstökihusta ei saatu uutta havaintoa.

Ehkä sen lajin tästä kuvaan osuneesta huiskauksesta
tuntee?

Ja lentokuvan kanssa on vähän niin ja näin.

Miehen ja kaluston vaihdos ehkä hieman paransi asiaa.

Myös lentokuvasta näkee jotakin.
Kommentoi
12.10.2013 Pori,
Finland
Weblokit
Copyright,
2013
Antti J. Lind