Viikkokäynnillä,
Siipyy, Kristiinankaupunki, 14.10.2014
Weblokit
Sesonkiviikko ohitse,
joten nyt kelpasi suunnistaa Siipyyn saaristoon. Mennyt viikko ei
tosin oikein sesonkiretkeilijöitä suosinut, aina ei voi kelit suosia. Tänään
onneksi suosiollinen sää. Busterin keula kolahti Domarkobbanin rantaan
jo reilu puoli tuntia ennen auringonnousua. Koko saari kompattiin
huolella ja strategiset paikat useampaankin kertaan. Keli vain parani
iltapäivää kohden ja pitkästä aikaa oli sen verran vähän tuulta ja
merenkäyntiä, että maihinnousu Storbådanillekkin oli järkevää.
Auringonnousun aikaan Domarin laguunin reunoilla runsaasti
pikkulintuja; peippoja, rastaita, hippiäisiä, punarintoja ja
pajusirkkuja. Ensimmäisellä pohjoiskärjen kierroksella löytyi, jo
viikonloppuna paikalla ollut, sepeltasku ruokailemassa haurukentän
hyönteisillä. Yllättäen tiltaltteja normaalia enemmän, kun ainakin 13
eri lintua löytyi tänään. Muut maininnan ansaisevat havainnot:
peukaloinen 8, tilhi 13, pikkutikka 1, punarinta 57, kurki 100m (2
parvea), harmaasorsa 1, mustapääkerttu 2 ja sinirinta 1. Storbådan
tuotti sikäli pettymyksen, että ainoa saaressa havaittu kahlaaja oli
lehtokurppa. Hieno lintupäivä.

Merivesi reilusti miinuksella. Laguuni lähes kuivilla. Saaressa edelleen
pihlajat täynnä marjoja.

Sepeltasku löytyi ruokailemassa haurukentällä punarintojen joukossa.

Onnistuin jonkun "lentokuvankin" ottamaan scouppaustekniikalla.

Yksi päivän tärkemmistä hetkistä Domarkobbanin harjulla.

Tiltaltteja tänään mukavasti, jopa Storbådanilla kaksi yksilöä. Toinen
linnuista kirkkaan vihreä ja toinen vähän himmeämpi.

Storbådanin kivikot katsottiin huolella ja yllättäen - ei merisirriä!

Ja maihin...
Kommentoi
14.10.2014
Siipyy, Kristiinankaupunki,
Finland
Weblokit
Copyright,
2014
Antti J. Lind