Talven
tuntua, Preiviiki, Pori, 23.10.2014
Weblokit
Pari
päivää ollut aika hyytävä keli, vaikka pakkasta ollut aamuisin vain
muutama aste, tänään -7c, reipas koillis-itä-kaakkoistuuli on mukavasti
tehostanut tuntumaa. Kovin pitkään ei aukealla paikalla viitsi
seisoskella ja veneilykin on vaihtunut mannerpaikkojen kiertämiseen.
Tänään aamusta vilkaisemassa miltä näyttää Preiviikin rannat
pakkasöiden jälkeen. Tuuli ajaa muodostuneen jään merelle, joten paljoa
ei rannoille pääse kertymään. Ooviiki päässyt yllättäen jäätymään, ehkä
matalalla olevan meriveden vuoksi. Myös Lahdenperä, Eskon lounaispuoli
ja Kalarannan länsipuoli ohuen jään peitossa. Kalarannan satama-allas
ja edusta vielä avoinna. Lunta ei onneksi ole satanut.
Lahden linnut kovan lämpöväreilyn vuoksi hankalasti nähtävissä,
pääasiassa kuitenkin telkkiä, kyhmy- ja laulujoutsenia, sekä heinäsorsia
ja haapanoita. Muutolla runsaasti räkättirastaita ja urpiaisia, useampi tuhat. Mukana
jonkin verran vihervarpusia ja punatulkkuja. Kylmä pistänyt linnut
liikkeelle.

Pienet metsäojat ohuessa jäässä. Alkaa hyönteissyöjillä olemaan
vaikeuksia.

Ooviiki oli kauttaaltaan ohuessa jäässä lahden suulle asti, vain
muutamia tuulensilmiä.

Antgrundin suojapuolella pieni joutsenparvi makaili jään reunalla.

Kalarannan satama-allas tarkastettiin ja pohjukassa vain vähän jäätä.

Väylä avoinna, molemmin puolin matalat kohdat ohuessa jäässä. Idän
suunnasta nousi päivällä näyttävä pilvenreuna, mutta ei onneksi satanut.
Kommentoi
23.10.2014
Preiviiki, Pori,
Finland
Weblokit
Copyright,
2014
Antti J. Lind