Jokiveneilykauden avajaiset, Kokemäenjoen suisto, Pori, 9.3.2015
Weblokit
Joki ja suisto pääsivät avautumaan vähän varkain ja varsinainen jäidenlähtö pääsi karkuun. Tänään ensimmäistä kertaa kuluvana vuonna jokisuistossa. Jäitä löytyi rauhallisempien juopien rannoilta ja suojaisat poukamat ja lahdet vielä tukevassa jäässä. Jäänraja Pihlavanlahdella jo pitkälti ohi Isosuulin ja loppu selkä aukenee ihan lähipäivinä. Kiersin jokisuistoa iltapäivän alkutunneiltä auringonlaskuun asti. Keli mitä hienoin, hyvin keväinen.

Lintuja vielä kohtalaisen niukasti, mutta kuitenkin jotakin. Vesilinnuista laulujoutsen 66, isokoskeloita 45, telkkiä 30, heinäsorsa 40 ja tukkasotka 650. Haikaroita peräti kaksi lajia: harmaahaikara ainakin 7 ja kaulushaikara väisti venettä Alemmalla Laiskanrännillä. Merikotkia tavalliseen tapaan vähintään 6. Jokisuisto odottelee kyhmyjoutsenia, haapanoita, taveja ja pajusirkkuja, ensimmäiset voivat jo hyvin olla paikalla, mutta eivät tänään osuneet silmään.


Lasku jään päältä

Launaisissa avoveden ja rannan välissä oli vielä useampi metri tukevaa jäätä.


Fleiviikinjuopa

Kivinistä Fleiviikin ja Teemuluodon ohi kulkeva juopa oli vielä osin jäässä. Läpiajo irroitti pääosan ja sen jälkeen juopa lähes avoin.


Isojuovan pohjoispuoli

Isojuovan pohjoispuolella ruovikkoalue tukevassa jäässä, samoin Puussan pohjoispuoli.


Pussitiaiskoivikko

Talven aikana on molemmat pussitiaisen vanhat pesät hävinneet. Saas nähdä kelpaako sama koivikko enää pesimiseen.


Vene Pihlavanlahden jäänreunassa

Pihlavanlahden jäänseurassa joen kuljettamaa ruokoa, puita ja muita sattumia. Pieni muovivene on irronnut jostakin ylempää.


Laituri Pihlavanlahden jäänreunassa

Samoin on käynyt isohkolle laiturille.


Kemira / Schaleben / Huntsman

Jokisuiston helmi kimaltelee Pihlavanlahden viimeisissä jäissä.


Harmaahaikarat

Harmaahaikaroita oli tänään jokisuistossa ainakin 7 eri yksilöä. Samaan kuvaan suostui 3.


Fäärtinjuopa jäässä

Lenkin päätteeksi oli tarkoitus ajaa Isojuovalta Fäärttinjuopaa Kyläsaarenjuovalle, mutta vankassa jäässä oleva Fäärtti esti suunnitelmat.


Ja maihin...

Ja maihin...


Kommentoi
9.3.2015 Kokemäenjoen suisto, Pori, Finland
Weblokit
Copyright, 2015  Antti J. Lind