Kahlaajia ja ulkokallioita, Luvia, 29.7.2015
Weblokit
Ei ihan aamusta, hyvissä ajoin kuitenkin, kohti Luvian ulkokallioita. Keli suorastaan kesäinen; tyyntä, mukavan lämmintä ja auringonpaistetta. Ensimmäisen kohteena Pohjankalliot. Katselin kalliolta merelle kolmisen tuntia. Alueella hyvin vesilintuja, lähinnä haahkoja, koskeloita, merimetsoja ja silkkiuikkuja, yhteissumma useita tuhansia. Kahlaajia, lähinnä suosirrejä, pitkin lähiluotoja. Suosirrin päiväsumma hieman alle 200 yksilöä, kaikki vanhoja. Kallioilla myös kivasti pulmussirrejä, vähintään 14 vanhaa. Tiiroja, molempia lajeja, yllättävän paljon, myös nuoria oli useampi kymmen, mistä lienevät tulleet. Kiertelin eteläpuoleisia luotoja ja maissa hetken aikaa Lännennauloilla. Paluumatkalla poikesin Jussinkalliolla, Eeköressä ja Puorkarilla.


Sinilevää, Lankoorin kalasatamassa

Aamulla pläkässä koko Lankoorin kalasataman lahtea peitti ohut sinileväkerros. Ei olekkaan pahemmin tänä kesänä näkynyt.


Sisempi Pohjankallio

Aamun merikatselupaikka Pohjankallion laella. Merimetsot ovat jostakin syystä välttäneet tänä vuonna tätä luotoa, tai sitten suoli ei ole toiminut :-)


Pikkulokki, nuori, 1kv

Irtokalliolla seisoskeli parikin nuorta pikkulokkia. Vanhoja lintuja ei näkynyt eli hyvin ollaan jo itsenäistytty.


Suosirrejä, pulmussirri ja lapintiira

Kallioilla siellä täällä suosirriparvia. Päivän toiseksi yleisin sirrilaji oikeassa yläkulmassa - vanha pulmussirri. Pulmussirrin takana nuori lapintiira.


Merikotkia merimetsokoloniassa

Parin kilometrin päässä merikotkat pitivät merimetsokoloniaa liikkeessä. Kuvassa kolme merikotkaa, parhaana hetkenä koloniassa seitsemän lintua.


Lännennaulat

Lännennaulojen ja samalla Luvian länsimmäisen maapisteen kalliot: sirrejä ja merimetsoja. Taustalla Selkämeren kiintopisteitä: Olkiluoto 1-3, Rauman paperitehtaat ja viljasiilo.


Jussinkallion kukkaloistoa

Ulkosaariston kukkaisloisto on tällä hetkellä parhaimmillaan. Kuvassa ainakin rantakukkaa ja joitakin muita. Parempi olla arvaamatta tällä kertaa :-)


Ja maihin...

Ja maihin...


Kommentoi
29.7.2015 Luvia, Finland
Weblokit
Copyright, 2015  Antti J. Lind