Kesän merikatseluprojekti jatkuu,
Haminakari, Pori, 4.8.2015
Weblokit
Taas
aamusta katselemaan kesäistä merenulappaa. Päivä on jo sen verran
lyhentynyt, että ihan yöllä ei tarvitse enää herätä.
Aamulla mukavan kesäinen keli ja rasvatyyntä. Päivällä saatiin
vähän enemmän merituulta. Merellä kohtalaisen monipuolisesti
liikehdintää, määrät kuitenkin melko pieniä: kuikkia, kaakureita,
merimetsoja, mustalintuja, pilkkasiipiä, alleja, telkkiä, riskilöitä ja
ruokkeja. Selvästi, muihin kesäaamuihin verrattuna, tänään oli
kahlaajia liikkellä, yhteensä vähän alle sata. Päälajina suosirri,
joukossa ensimmäinen nuori. Pikkulintupuolella hiljaista: pari
vihervarpusparvea, käpytikka, pari urpiaista ja muutama käpylintu.
Saaressa ensimmäiset pajulinnut.

Aamu jälleen täyspläkä.

Nyt uskaltaisin väittää, että tämä keltainen Haminakarin kasvi on
kannusruoho - saa vapaasti kyseenalaistaa :-) Taustalla maitohorsmia.

Yksi lempilajeistani on merikihu. Alueen pesimäkannan linnut pitivät
koko aamun lentonäytöksiä edustan merialueella lokkien ja tiirojen
perässä. Kaikki näyttivät olevan vanhoja lintuja - missä nuoret?
Edustalla pyöri myös hetken esiaikuisen näköinen lintu, mutta oli liian
nopea skouppaukseen.

Toinen näistä vaaleista linnuista on paikallinen pesintää yrittänyt
yksilö (tummempi). Toinen tuli jostakin muualta. Käsisiiven tyvilaikut
melkoisen kokoiset.

Ja maihin ...
Kommentoi
4.8.2015
Haminakari, Pori,
Finland
Weblokit
Copyright,
2015
Antti J. Lind