Lahdenperän
reunoilla, Paarnoori, Pori, 14.9.2015
Weblokit
Keli
ei oikein suosinut saaristoretkeilyä, niin on poikkesin tänään
"takapihan" lahdella muutaman tunnin ajan. Varsinaista
muutonhavainnointia ei tullut harrastettua, vaan ihan perusretkeilyä.
Poikkesin molemmissa torneissa vilkaisemaasa pikaisesti lahden linnut,
muutoin tuli pääasiassa keskityttyä reunametsien ja ruovikoiden
lintuhin.
Aamulla hanhet ja kurjet normaalin aikataulun mukaan pelloille ja
päivemmällä paluuliikennettä, erityisesti valkoposkihanhella. Lahdella
yöpyvien isojen lintujen yksilömäärät ovat viikon sisään hieman
kasvaneet. Metsähanhilla näytti olevan pientä liikehdintää aamupäivän
mittaan. Pikkulinnuista muutto oli vilkkainta niittykirvisellä,
västäräkillä ja kuusitiaisilla. Peipoilla ei vielä sen isompaa
liikehdintää. Puskissa ja ruovikoissa kivasti lintuja mm. pajusirkku
45, tiltaltti 18, pajulintu 12, rautiainen 8. Ruokokerttuset ja pääskyt
taitaneet lähteä muutolle, vain haarapääskyjä enää 6 yksilöä.

Muutamia metsähanhiparvia matkasi lounaaseen.

Yhteen lepäilemään pudonneeseen parveen oli lyöttäytynyt mukaan nuori
tundrahanhi, neljäs oikealta.

Ruovikoiden ja pajukoiden kuuluvin ja näkyvin laji oli tänä aamuna
pajusirkku. Tämä kuvaan suostunut yksilö näyttäisi
olevan koiras pään kuvioiden perusteella ja ikä voisi olla
nuori, pyrstösulista katsottuna.

Useampi tiltaltti lauleskeli pitkosten varrella. Kuvaan eivät oikein
scouppimiehelle suostuneet. Kuvan yläreunan sinitiainen on yhtä
häveliäs, kuin alareuna tiltaltti.
Kommentoi
14.9.2015
Paarnoori, Pori,
Finland
Weblokit
Copyright,
2015
Antti J. Lind