Kalarannan silmäänpistäneitä, Preiviiki, Pori, 26.9.2015
Weblokit
Preiviikin
kalarannan edustalla on edelleenkin mukavasti vesilintuja, pääasiassa
puolisukeltajia. Runsaslukuisin laji on sinisorsa ja tällä hetkellä
kakkosena on haapana. Metsähanhien määrät hieman kasvamaan päin, kun
taas valkoposkihanet ja kurjet ovat pääasiassa lähteneet muutolle.
Laulujoutsenien määrä pikkuisen kasvussa. Nokikanoja on myös ilmestynyt
kalarannasta "ulottuvaksi", kyseessä lienee sama parvi, joka on
liikkunut pitkin Preiviikinlahtea. Parvessa oli tänään 231 yksilöä.
Tänään poimein kuviin silmään tarttuneet poikeamat.

Tänään
oli Porin päivä ja sen vuoksi vanhemman puoleinen matkustajakone ylitti
matalalla ja kovaäänisesti Preiviikinlahden useampaan kertaa. Kyseessä
oli jokin yleisölennnätys Porin lentokentältä. Malli on kuulemma DC3,
näin minulle asiasta paremmin tietävä taho valaisi.

Vesilintujen
joukkoon oli tänään ilmestynyt ainakin kolme lyhytnokkahanhea, 2 vanhaa
ja 1 nuori. Lyhytnokat kuvassa vasemmalla, oikealla metsähanhia. Muut
lajit lienevät sinisorsia ja kyhmyjoutsenia.

Sinisorsien
parvessa on ainakin kaksi kuvan mukaista koirasta. Linnuilla
huomattavan leveä valkoinen kaulasepel ja muutoinkin puvussa on
paljon vaaleita alueita. Taitaa olla ankan sukulaisuusvaikutteita.
Kommentoi
26.9.2015
Preiviiki, Pori,
Finland
Weblokit
Copyright,
2015
Antti J. Lind