Vilkas lintupäivä, Siipyy, Kristiinankaupunki, 8.10.2015
Weblokit
Aamusella Domankobbanille reilu puoli tuntia ennen auringonnousua. Kiilissä pakkasta 6-astetta ja Domarillakin pari. Päivällä taas reilu 5-astetta plussaa. Pieni kaakkoistuuli heikkeni päivän mittaan ja pitkästä aikaa oli mielekästä käydä myös Storbådanilla. Aurinko paisteli koko päivän lähes pilvettömältä taivaalta. Mantereelle vasta auringonlaskun aikaan.

Aamulla venepaikalla meitä odotteli taas yksi minkki. Lintuja tänään hyvin liikkeellä ja saaressa. Kovan väreilyn vuoksi, ei merelle taaskaan pahemmin katseltu. Varsinaista muuttoa oli niittykirvisellä ja hippiäisellä. Joitakin poimintoja havainnoista: peukaloinen 21, hippiäinen 350, huuhkaja (jonka itse nuijasin kahdesti), jänkäkurppa 3, mustapääkerttu 2, tiltaltti 4, pajulintu 1, valkoselkätikka 3, tunturikiuru 1, kivitasku 1 ja valkoviklo. Ihan mukava lintupäivä.


Pohjoiskärki

Pohjoiskärki koluttiin taas muutamaan kertaan ilman suurempia mainittavuuksia. Itärannalle oli viikon aikana noussut iso haurumatto.


Laguuni eli flada

Merivesi edelleenkin alhaalla, lähes 30cm. Flada lähes kuivillaan.


Valkoselkätikka, naaras?

Yksi päivän kolmesta paikallisesta valkoselkätikasta, ilmeisesti naaras.


Valkoselkätikka, koiras?

Ja toinen, joka lienee koiras.


Tunturikiuru

Länsirannan lämmin ja tuuleton ruovikonreuna sekä hauru olivat lintujen suosiossa. Tämä tunturikiuru ruokaili länsihaurulla.


Kivitasku

Kuten myös tämä kivitasku.


Storbådan

Storbådan kompattiin pariinkin kertaan. Saaren ainoa paikallinen lintu oli peukaloinen.


Ja maihin...

Ja maihin...


Kommentoi
8.10.2015 Siipyy, Kristiinankaupunki, Finland
Weblokit
Copyright, 2015  Antti J. Lind