Kallioita ja
rantaniityn komppaus, Pohjankalliot - Eeköre - Säppi, Luvia, 10.11.2015
Weblokit
Vähän
myöhässä liikkeelle. Heikohko länsituuli ja puolipilvinen keli. Lämpöä
mukavat 6 astetta. Iltapäivällä sääennuste petti jälleen - tuuli tyyntyi
lähes täysin.
Aamu aloitettiin Pohjankallioilla. Parin tunnin jälkeen kiertämään
Lännennaulojen kallioita, josta koukattiin Eekören saariryhmään.
Iltapäivän lopulla käytiin Säpissä vilkaisemassa Hanhisto. Maihin reilu
tunti auringonlaskun jälkeen.
Lintuja ei pahemmin liikkunut, lähinnä mustalintuja molempiin suuntiin.
Pari kuikkalintua liikkui merellä ja sekä yhteenä kolme härkälintua.
Yksinäinen ruokki lensi Eekören länsipuolella. Pohjankalliolle tipahti
4 vuorihempon näköistä lintua, jotka jatkoivat kuitenkin etelään ennen
määritystä. Yksi merimetso piti huolen tarkasta katsomisesta. Säpin
Hanhistosta löytyi vain tiaisia, keltasirkkuja ja punatulkkuja. Huolellinen
kallioiden katsominen tuotti pettymyksen - merisirrejä 0.

Aamu aloitettiin merikatselulla Pohjankallion laella.

Sisis ihmettelee syksyn ja meren maininkeja.

Lännennauloilla ei sirrin sirriä. Maininki mukavahkoa.

Eeköressä vietettiin päivän toinen kaffehetki. Todettin myös syksyn
seurantapihlajien olevan totaalisen tyhjiä. Se on vissiin kohta sitten
talvi?

Säpin ulkolaskun yli kulki harvakseltaan maininkeja, joten ei ollut
ihan optimaalinen paikka merisirrille, eikä sielläkään niitä ollut.

Auringon laskiessa kompattiin Hahniston rantaniittyä laihoin tuloksin.

Ja maihin...
Kommentoi
10.11.2015
Pohjankalliot - Eeköre - Säppi, Luvia,
Finland
Weblokit
Copyright,
2015
Antti J. Lind