Saaristokiertelyä,
Säppi - Pohjankalliot, Luvia, 23.7.2016
Weblokit
Aamusella
sumuisessa, mutta heikkotuulisessa kelissä kohti Luvian ulkoreunaa.
Aamulla pikainen pysäys Luoteenräyhässä, josta Säpin Karinokalle.
Kiersin Säppiä Hanhistoon ja siitä Eteläkarille, sekä takaisin. Keula
kohti länttä ja Ulkolaskua, jonka kautta Pohjankallioille ja vielä
pikainen piipahdus iltapäivällä Marjakarin merimetsokoloniassa.
Kahlaajia ja vesilintuja kivasti. Säppi yllättäen aika tyhjä
kahlaajista, muutamia sirrejä ja mainittavimpana 7 metsäviklon parvi.
Vesilintuja laajalla alueella Säpin luoteiskulmasta Lännennauloille
asti. Päälajeina merimetso, haahka, telkkä ja silkkiuikku.
Pohjankalliolla sentään jonkin verran sirrejä; suo- 63, kuovi- 2, iso-
1 ja pulmussirri 11. Sirrit kaikki vielä vanhoja lintuja. Tiiroja
jonkin verran, jo kuitenkin selvästi vähentyneenä. Merimetsoista osa
poikasista vielä pesissä, pääosa jo liikkeellä.

Säpissä tuli rantauduttua Karinnokan laituriin. Järviruoko valtaa alaa täälläkin.

Hanhiston rantaniitty mukanvan tasainen. Saaressa on tänä vuonna reilu
10 normikarjaa, ylämaalaiset eivät tänä vuonna saaressa. Näyttää vähän
siltä, että normikarja ei ole riittävän tehokas.

Pitkin kevättä olenkin katsellut ulkolaskun ilmestystä. Piti tänään
oikein käydä paikalla. No kertalämmitteisen kiukaan yläosahan se
siellä. Löylyä ei yrityksistä huolimatta irronnut.

Lähes tyynessä kelissä näkyi merellä sekoittunut sinilevää kohtalaisina
mattoina ellen sanoisi jo puurona. Sisempänä levää ei vielä ollut.

Pohjankalliolla lepäili kohtalaisesti kahlaajia. Kuvassa suosirrejä,
joista toinen vasemmalta kantaa rengasta.

Yksittäisiä pulmussirrejä vähintään 11 yksilöä. Näkyivät kaikki
samoilta jalansijoilta. Pulmussirri vaikuttaa olevan tänä vuonna
normaalia yleisempi.

Saariston kasviloisto hieman hiipumaan päin. Uskaltaisin jopa veikata
keltaisen olevan kannusruoho?

Ja maihin...
Kommentoi
23.7.2016
Säppi - Pohjankalliot, Luvia,
Finland
Weblokit
Copyright,
2016
Antti J. Lind