Takapihan
tornissa ja pitkoksilla,
Paarnoori, Pori, 11.9.2016
Weblokit
Taas
aamusta seisoskelemassa Paarnoorin lintutornissa. Auringonnousun
molemmin puolin tutut liikujat lahdelta pelloille: kurjet, harmaat
hanhet, kottaraiset, valkoposkihanhet ja kanadanhanhet. Aikataulu
miltei joka aamu samanlainen ja yhtä tarkasti auringonnousuun sidottu.
Muuttovietti ei ole vielä vallannut lahden yöpyjiä tai oikeastaan on,
kun yöpyneet pääskyt ovat jo käyneet vähiin. Tänään jotakin
pientä yritystä aamumuutolla: peippo, vihervarpunen, rautiainen ja
niittykirvinen hyvin muutolla, ei kuitenkaan vielä mitään huimaavia
määriä. Muuton hiipuessa aamupäivällä, kiersin metsänreunoja ja
pitkoksia muutamia kertoja paikallisia lintuja etsimässä. Parhaita poimintoja:
muutohaukka, pohjansirkku ja viiruton kerttunen.

Sinitiaisia selvästi liikkellä eteläisiin suuntiin. Lintuja kulki
verkalleen puita ja pensaista pitkin.

Yksinäinen pensastasku piti kulkijaa silmällä.

Nuori muuttohaukka pyöri muutamaan kertaan lahdella, Leveäkarin
suunnassa.

Pajusirkkuja runsaasti paikallisena, vain muutamia muutolla.

Pitkosten varrella kohtalaisen kivasti pikkulintuja. Ojalla osui
optiikkaan maiskuttava viiruton kerttunen. Jätän kumminkin lajin
avoimeksi.
Kommentoi
11.9.2016
Paarnoori, Pori,
Finland
Weblokit
Copyright,
2016
Antti J. Lind