Siitä se
kevät sitten alkoi, Kuivalahti, Eurajoki, 11.3.2017
Weblokit
Yöpakkaset
hellittämään päin, iltapäivän lämpötilat ja
suotuisat tuulet saaneet muuttolintujen etujoukot liikkelle. Maastossa
kevään huomaa helposti, kun vähän väliä kuuluu laulujoutsenten ja
kiurujen ääntä. Tiaiset ja talvehtineet mustarastaat laulavat.
Mustavariksia ja töyhtöhyyppiä saapunut. Vesilinnut
ovat selvästi runsastuneet. Laulujoutsenen lisäksi kyhmyjoutsenella on
päivittän kohtalaista muuttoa, lähinnä rannikolla ja suliin on
ilmestynyt kymmeniä yksilöitä. Pelloilla vasta laulujoutsenien
tunnustelijoita. Merikotkia on näkynyt alkukeväästä normaalia
runsaammin, merenlahtien jäillä kalastajien jättämiä kaloja kärkkymässä.
Aamusta kiertämään Eurajoen rantoja, kun rannan ahtaumat ja ajojäät
estävät edelleenkin merelle pääsyn. Keli mitä upein: rasvatyyntä,
aamusta nollakeli, iltapäivällä pari astetta plussaa ja kaunis
auringonpaiste. Tänään runsaimpina lajeina telkkä (780) ja tukkasotka
(520).
Laulu- ja kyhmyjoutsenia, sekä merihanhia koko päivän kohti pohjoista.
Myös
variksella selvää muuttoa. Paikallisen myös isokoskeloita reilu 300,
haahkoja 12 ja uiveloita 9. Hienoa ja keväistä!

Eilinen lounaanpuoleinen tuuli oli ajanut sadan metrin verran jäätä
rantaan. Ulompana ajojäitä ja runsaasti avovettä..

Telkkiä ja tukkasotkia runsaasti, isojankin parvia. Odottelevat
sisälahtien avautumista. Hienon keväistä.

Jokainen niemenkärki käytiin tarkastamassa. Rannat vielä
helppokulkuisia.

Rannan lumella näkyi runsaast nisäkkäiden jälkiä. Nämä jäljet näyttivät
kovin suden jäljiltä, tosin en niitä mistään tunne. Oliskohan sama
yksilö, kuin muutamia päivä sitten Luvian saaristossa?

Ulompana merellä ajojäitä. Kaukana
horisontissa Iso-Pietari.
Kuivalahti,
Eurajoki,
Finland, 11.3.2017
Weblokit
Copyright,
2017
Antti J. Lind