Merimetsojen
pesäluotojen kartoitusta, Parainen - Nauvo - Korppoo, Parainen, 3.7.2017
Weblokit
Pari
vuotta sitten tuli kierrettyä lähes sama reitti. Nyt vähän lisättyjä
saaria, lähinnä Nauvosta. Tarkoitus oli siis kartoittaa vähän yli 10
merimetsojen vanhan ja nykyisen pesimäluodon tilanne. Luodot
sijaitsivat pääasiassa Airiston eteläreunassa ja Korppoon
luoteiskulmassa. Keli ihan suosiollinen: puoliaurinkoista, jonkin
verran tuulta ja lämpöä sopivasti. Kaikki luodot pystyttiin hyvin
katsomaan. Pesiä, joko uusia tai vanhoja, löytyi jokaiselta luodolta.
Pääosa pesistä ylivuotisia. Käytössä olevia pesiä tai isoja poikasia
löytyi vain kahdelta luodolta. Paljon oli myös selvästi kuluvan vuoden
pesiä, jotka oli jostakin syystä tuhottuja. Tuhoajia ei varmuudella
pystytty toteamaan, mutta ainakin osa näytti merikotkan ja osa ihmisen
tekosilta.
Muita havaintoja kierroksen ohessa olivat ensimmäiset suosirriparvet
3+6+8+12, syysmuutto käynnissä. Pari allia ja reilu 25 merikotkaa.

Kirveskarin saari. Saaren länsipuolella on avoin pieni luoto, jossa
pesintää on yritetty useana vuotena. Pesät on tuhottu luvanvaraisesti.
Myös pääsaaresta on lupa ollut pesät hävittää. Hävittäjät eivät
kuulemma ole tänä vuonna enää olleet paikalla ja siltä se vähän
näyttääkin..

Saaren mökin ympäristössä reilu sata pesää, jotka nyt kaikki kylläkin
tyhjiä. Jälkien perusteella pesissä on ehditty hetki
oleskelemaan.

Matinkarissa on pari vuotta sitten muutama kymmen pesää. Tänä vuonna
vain vanhoja pesäaihioita.

Sama tilanne viereisessä Måsgrundissa. Täällä oli tosin viimeksi
parisensataa onnistunutta pesää.

Korppoon Smörgrundissa on joskus ollut muutamia aloitettuja pesintöjä,
muttei koskaa munia tai poikasia tai ainakaan niistä ei ole tietoa.
Tänäänkin paikalla vain luppolintuja.

Toinen edelleenkin asutuista luodoita on Svartbådan. Pesiä vajaa 50.

Kaskisgrundetin koillispuolen luodolla on jossakin vaiheessa ollut
reilu 50 pesää. Nyt kaikki tyhjiä. Pesiä on myös saaren merimerkissä.

Kohti Stora Aggskärin koloniaa.

Toinen Stora Aggskarin saarista. Vanhoja pesiä muutama kymmen, joista
14 asuttua. Saaresta lähti peräti 12 merikotkaa, jolla lienee
vaikutusta pesintään.

Toinen Stora Aggskärin saarista oli tyhjä pesijöistä, vain vanhoja
pesiä. Koloniassa on loiston aikoina ollut yli 2000 pesää.

Ja maihin...
PArainen
- Nauvo - Korppoo,
Parainen,
Finland, 3.7.2017
Weblokit
Copyright,
2017
Antti J. Lind