Niemeä kiertämässä, Saantee, Pori, 31.12.2017
Weblokit
Vuoden viimeistä päivää viedään. Jonkin verran, kovin kylmältä tuntuvaa, kaakkoistuulta. Lämpötila aste/pari pakkasella. Paikoittain vilahtelevaa "vanhaa taivasta" pilvien välistä. Aamupäivällä Saanteen kivilaiturilla, josta kiertämään Saanteen niemeä. Rannat lähes kokonaan avoinna, vain pohjukoissa vähän jäätä. Maassa lunta vain paikoin.

Vesilintuja aika niukasti, muutamia kyhmyjoutsenia, isokoskeloita ja telkkiä. Merikotkia ainakin 5 eri lintua. Niemessä jonkin verran pikkulintuja, lähinnä talvisen metsän tyyppilajeja: tiaisia, hippiäisiä, käpytikkoja, puukiipijöitä ja närhiä. Päivän kierrosta ilahduttivat kaksi punarintaa ja yksi punakylkirastas.


Pohjoiskallio

Niemen pohjoispuolen puolivälissä oleva kalliokärki. Jäästä ei hajuakaan, ohuelti lunta.


Landskatan merimetsoluodot

Pohjoispuolen saaristossa sijaitsevat Porin merimetsokolonian pesimäluodot. Ei merimetsoja tänään, pari merikotkaa kumminkin.


Pinkki kahlaa

Kärjessä pääsi vielä hyvin kahlailemaan.


Supikoiran wc

Jälkien perusteella sanoisin, että supikoirat ovat vielä liikkeellä.


Sieniä puun kyljessä

Eikä sienikausikaan ole vielä ohitse.


Kärjen siirtolohkareet

Kärjen lounaiskulman maastomerkit.






Saantee, Pori, Finland, 31.12.2017
Weblokit
Copyright, 2017  Antti J. Lind