Jokisuisto
luo jääpeitettään, Kokemäenjoen suisto, Pori, 18.4.2018
Weblokit
Alkuun
kun päästiin, niin nopeasti se joen jääpeite häviää. Tänään oikeastaan
enää vain hitaasti virtaavat uomat jäässä, muissa pääosin avointa.
Rannoilla jonkin verran vanhaa jäätä. Jääraja hieman siirtynyt
keskemmälle Pihlavanlahtea. Ihan vielä ei läpi olisi päässyt, mutta ei
siihen enää montaa päivää mene. Keli mitä hienoin: täyspläkä, aamusta
pakkasta pari astetta ja päivällä jonkin verran plussaa, mukava
auringonpaiste koko päivän.
Liikkeelle tänään Launaisista. Juopaa alas ja Kivinin kautta
Laiskanränniin, josta Isojuovalle. Käytiin tarkastamassa jäänraja
Varpukarien luoteispuolella. Isojuopaa takaisin ja Launaistista Buster
trailerille.
Lintuja monipuolisemmin, kuin viimeksi. Monien lajien yksilömäärät
pienempiä, ainakin puolisukeltajilla. Oliskos tavit ja
heinäsorsat jo levittäytyneet laajemmalle? Joutsenia ja hanhia sehlasi
jokisuiston ja peltojen. Hanhia varmaankin yli 2000 yksilöä ja ainakin kuutta lajia. Rastaita
lauleskeli jokisuiston reunoilla selvästi viime kertaa runsaammin, joukossa pari tiltalttia. Kuovilla
selvää muutoa pohjoista kohden. Ensimmäinen huutava kaulushaikara
suiston pohjoisosissa. Myös kalatiira oli saapunut joelle. Innokkaasti
rummuttava valkoselkätikka kuultiin suiston saaressa.

Aamulla vesille ennen auringonnousua parissa pakkasasteessa. Joella
pakkasusvaa.

Sieltä se aurinko nousee, idästä, Tukkiluodon takaa.

Isojuopa lähes kokonaan avoinna. Viimeinen "mummu" selvinnyt talvesta
ja on jo avovedessä.

Fleiviinkin reunan juopa vielä jäässä, mutta eipä siinä juuri ole edes
virtausta.

Pihlavanlahden jäänreuna ja jokisuiston ylpeys, joka taidetaan tällä
hetkellä tuntea nimellä Venator.

Kevään jokisuiston ensimmäinen kalatiira.

Paluumatkalla yläjuoksun suuntaan tuli Isojuovalla vastaan reppu,
omistajasta ei havaintoa.

Ja maihin...
Kokemäenjoen
suisto,
Pori,
Finland, 18.4.2018
Weblokit
Copyright,
2018
Antti J. Lind