Deltaa
kiertämässä, Kokemäenjoen suisto, Pori, 10.5.2018
Weblokit
Aamupäivällä liikkelle
kunnanrannasta. Keli suosi tai oikeastaan ei - turhan paljon maatuulta
ja väreilyä vähän liiaksi. Muuten kivan keväinen keli:
auringonpaistetta ja plussan puolella lähes 20 astetta. Kiertelin
vakioreittiä Kiviniin asti, josta pohjoispuolta alas. Sådön
kulmalta Kaunismäkeen, josta takaisin kunnanrantaan.
Vesilinnut vähentyneet huomattavasti. Kellonaika ei ollut kovin
suosiollinen laulajillekkaan, mutta on niitä kuitenkin sitten viime
kerran ilmaantunut lisää. Puolisukeltajista lähinnä paikalla enää
koiraita. Silkkiuikkuja reilu 100, seassa härkälintuja 3. Tukkasotkia
reilu 90, parvissa mukana punasotkia enää 3 koirasta.
Pesimättömiä kyhmy- ja laulujoutsenia ilmaantunut lisää deltalle.
Kahlaajia, kauniista kelistä huolimatta, ihan kivasti mm. suokukko 435,
liro 185, valkoviklo 26. Hyöteissyöjistä jotakin poimittuna: pajulintu
35, ruokokerttunen 6, satakieli 1 ja vihdoin pussitiainen 1. Nokikanat
(1) ja pääskyt (haarapääsky 1) vielä totaalisesti kortilla.

Kunnanrannan veneliuska vaatisi kyllä jotakin - järkeä(?). Rantaraati
pysäköi kivasti "valvontapisteen" eteen ja plokkaa liuskan käyttäjät.
Olisikohan syytä ottaa yhteyttä rakennusvirastoon?

Useampi koivujuotti tuli tänäänkin tarkastettua ja vihdoinkin kuului
tuttu pussitiaisen ääni.

Karvianjuopa näyttää leveältä ja helposti läpiajettavalta.
Silmänlumetta: muta ja ruovikon juuret pöllyävät, keskikorkean vedenkin
aikaan, juovan puolivälissä.

Tällä vedenkorkeudella oli pääosa kahlaajista Karvianjuovan pienillä
lieteillä. Lirot pääosin ruovikossa.

Muutamia valkovikloparvia nousi ruovikon joukosta.

Pohjoispuolen naurulokkiyhdyskunta näyttää tänä vuonna olevan viime
vuosia selvästi isompi. Parien lukumäärä arviolta hieman toisella
sadalla.

Ja maihin...
Kokemäenjoen
suisto,
Pori,
Finland, 10.5.2018
Weblokit
Copyright,
2018
Antti J. Lind