Kauniin päivän
saaristokiertoa, pohjoissaaristo, Pori, 25.11.2018
Weblokit
Aamun
valjetessa oli sen verran pohjoistuulta, että odottelimme pari tuntia
ja liikkeelle vasta kun tuuli alkoi ennusteen mukaan helpottaa. Buster
vesillä 10:30 aikoihin, jolloin tuuli enää 4-7m/s, aurinkoa lähes
kirkkaalta taivaalta ja lämpötila pari astetta plussan puolella.
Merellä reipas vanhan meren maininki. Iltaa kohden tuuli tyyntyi ja
lämpötila putosi pakkasen puolelle auringon laskiessa.
Kiersimme tänään Kumppoosit ja Enskereiden saariston. Maissa
Steenkumppoosissa, Maa-Pöksyssä, Haminakarissa ja Iso-Enskerissä.
Lintuja mukavassa kelissa jonkin verran, pääasiassa lokkeja, joutsenia,
tiaisia ja isokoskeloita. Rastaita tälle syksylle hyvin: räkättirastas
107 ja mustarastas 7. Muutamia käpylintuparvia siellä täällä.
Yksinäinen punarinta sekä Steenkumppoosissa, että Haminakarissa.

Kasakoiden palaneen, luvatta korjatun, mökin kunnostus oli jäänyt
ilmeisesti yhteen kertaan. Pahimmat aukot kuitenkin tukittu.

Kauniita valoja matalalta ja matalalla olevan meriveden rajoja.
Merivesi
tänään -35cm.

Porin pohjoissaaristossa näyttää tyrniä olevan vieläkin hyvin
runsaasti. Ilmaskos rastaat viihtyvät täällä. Ruokaa riittänee pitkälle
talveen.

Metsäkauris koiras huuteli ja katseli meitä Katavakumppoosista.
Pinkillä
oli kovin mielenkiintoa, mutta onneksi välissä oli merivettä tarpeeksi.

Iltapäivän puolella pikainen käynti Haminakarissa. Paikallinen
kyhmyjoutsenpari oli vielä poikasensa kanssa maisemissa.

Vielä ennen auringonlaskua ehdittiin kiertämään Iso-Enskerin
lounaisranta ja -tyrnit. Mannerta kohden vasta auringon laskettua. Kuva
isommaksi klikkaamalla.

Ja maihin...