Keväinen kärjen
keskitalvi,
Kuuminainen, Pori, 15.2.2019
Weblokit
Aamusella
kiertämässä Kuuminaisten kärkeä. Kovin oli keväinen keli, kun lämpöä +3
astetta, lauha lounaistuuli, isoja päiviä ja vesilammikoita. Niin se
kevät tuli talven keskelle. Lumet pudonneet reippaasti. Jäitä melko
runsaasti, vaikkakin heikkoja ja liikkuvia. Sekä Viasvedenlahti, että
Preiviikinlahti jonkinmoisessa kiintojäässä uloimpiin saariin asti.
Kiintojään vahvuus toisin vain muutamia senttejä ja aika heikkoa.
Ulkopuolella muutaman kilometrin paksu ja tiheä ajojäävyöhyke, jossa
aukkoja siellä täällä. Ulompana avointa, Säppikin näytti olevan kokonaan
avovedessä.
Lintuja aika niukasti: isokoskeloita vajaat 40, telkkiä 8,
kyhmyjoutsenia 4 ja lokkeja 8. Merikotkalla, tiaisilla, käpylinnuilla,
punatulkulla ja viherpeipolla iloista kevätlaulua. Palaavaa talvea
odotellessa...

Kärjessä ei muita jälkiä, tämän lisäksi, näkynytkään.

Kovin alkaa ranta näyttämään huhtikuun alulta, jäät hapertunutta ja isoja lammikoita.

Yllättävästi oli puiden ja kivien läheisyyteen ilmestynyt isojakin pälviä. Viikko sitten tässä oli 50cm lunta.

Etelän ja lounaan suunta oli aika talvisen näköinen. Räyhien suunnassa muutamia aukkoja, jossa isokoskeloita ja telkkiä.

Ei jää kovin tukevalta näyttänyt kärjen rannassakaan.

Pohjoispuolella vielä vähän vähemmän. Isoja aukkoja rantavedessä. Taustalla Svartgrund ja melkein ex-Venator.