Veneilykauden
avajaiset,
luoteissaaristo, Pori, 17.3.2019
Weblokit
Eilen
vuoden ensimmäiset haahkat ja tänään veneilykauden avaus. Siitä voisi
päätellä, että on kevät! Talvikatko veneilyssä tänä vuonna 63 päivää,
kun viime vuonna 71 päivää. Tästä päättelynä oli lyhyempi talvi.
Aamusta vesille hieman auringonnousun jälkeen. Sumukin haihtui juuri
sopivasti ja tuulikin oli vielä heikkoa. Lupauksista huolimatta ei
auringonvilahduksia, mutta pääosin sateetonta. Tuuli voimistui
iltapäivää kohden, ollen Busteria nostaessa jo yli 10m/s. Luvattu
sadekin alkoi ennusteen mukaan, kun tavarat oli pakattu ja auto lähti
liikkeelle. Lämpötila koko päivän niukasti plussan puolella.
Kiersimme Porin luoteissaaristoa: Hylkiriutta - Matinkari - Haminakari -
Munakari - Kasakat - Kumppoosit - Vesteenit. Sisäpuolella vielä
yhtenäisiä jääkenttiä, ulkopuolella avoimempaa. Kauempana merella isoja
ajojääkenttiä.
Lintujakin jo ihan keväisesti ja jonkin verran myös muuttoa mm.
merimetso 23, haahka 38, mustalintu 14, riskilä 1, merihanhi 8,
kyhmyjoutsen 43, Laulujoutsen 36, tukkasotka 14, pulmunen 7. Tästä
mennään kovin harppauksin.

Viimeistä tönäisyä vailla. Kauden avaus lähellä.

Hylkiriutalle päästiin maihin, vaikka eteläpuoli saaresta olikin
ajojäässä. Tarkkaavainen katselija löytää vasemmalta busterin perssun
yläosan.

Hylkiriutan rannalla kohtalaiset jääröykkiöt. Ulkona isoja
ajojääkenttiä. Ainakin yksi halli ajojäällä.

Haminakari ja Iso-Enskeri tavoittamattomissa. Riutan sisäpuolella
yllättävän isokokoinen aukko.

Meren puolelta löysimme nuoren, toisen kalenterivuoden, riskilän. Hieno
lintu!

Osalla veneilijöistä oli kova kiinnostus meren muodostamiin
jääröykkiöihin.

Kasakoiden rytöläjä on selvinnyt taas talvesta. Jäät estivät vielä
sisäreitin Steenkumppoosiin.

Vänsteenien kivikolla käytiin kääntymässä. Ei oikeastaan lintua
laisinkaan.

Ja maihin...